Poliisi ei tutki Repoveden riippusillan pettämistä — Ei jälkiä ilkivallasta, silta on tarkastettu ohjeistuksen mukaan

Väsymismurtumaa ei olisi voinut havaita ilman erikoislaitteistoa.

Katja Juurikko

Poliisi ei epäile rikosta Repoveden riippusiltaturmassa.

Poliisi ei aloita esitutkintaa Repoveden riippusillasta. Kansallispuiston riippusillan yksi ankkurointilenkki petti 1. heinäkuuta, kun sillalla oli useita ihmisiä.

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo tänään iltapäivällä julkaistussa tiedotteessa, että alustavassa selvittelyssä on hankittu tietoa pettämisen syistä sekä siitä, onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Poliisin selvitysten mukaan sillassa ei ollut jälkiä tahallisesta ilkivallasta.

Metsähallituksen teetättämän ulkopuolisen asiantuntijaselvityksen mukaan kyse on ollut väsymismurtumasta. Sitä ei olisi voinut havaita ilman erikoislaitteistoa. Konsulttiyhtiö Rambollin asiantuntijaselvitys on myös julkistettu tänään.

Metsähallituksen ohjeistuksen mukaan vastaavanlaiset sillat on tarkastettava vuosittain. Näin on saadun selvityksen mukaan tehty, joten asiassa ei epäillä rikosta.

Luetuimmat