Kaupunginhallitus jätti Pien-Liikkalantien hoidon kyläläisten käsiin — Kyläläiset eivät antaudu vaan vievät asian tarvittaessa hallinto-oikeuteen

|

Arja Lekander

Pien-Liikkalantien varatoimitsija Ekke Lekander ei hyväksy sitä, että 60 vuotta kunnan hoidossa oleva tie jätetään kyläläisten harteille.
Pien-Liikkalantien varatoimitsija Ekke Lekander ei hyväksy sitä, että 60 vuotta kunnan hoidossa oleva tie jätetään kyläläisten harteille.

Kouvolan kaupunginhallitus joutui maanantaina äänestämään siitä, jatkaako kaupunki Pien-Liikkalantien kunnossapitoa. Vs. Kaupunginjohtaja Tuukka Forsell esitti, että kaupunginhallitus pysyisi teknisen lautakunnan tekemän päätöksen takana.

Tekninen lautakunta päätti tammikuun lopulla, että 4 kilometriä pitkän Pien-Liikkalantien kunnossapito siirtyisi paikallisen tiehoitokunnan hoidettavaksi Liikkalassa ja Sippolassa. Sama kohtalo odottaisi Kouvolan alueella myös yli kahtakymmentä muuta tietä, joilla ei katsottu olevan tarpeeksi yleistä läpikulkuliikennettä.

Tammikuussa pidetyn kokouksen jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.) käytti kuntalain mukaista asianotto-oikeutta. Asiaa käsiteltiin uudestaan kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina.

Keskustelun aikana Jukka Nyberg (sd.) esitti, että asia palautettaisiin tekniseen virastoon, jonka käsittelyn jälkeen tiet luovutettaisiin hoitokunnille vuosien 2019—2020 aikana.

Forsellin ehdotus voitti Nybergin ehdotuksen äänin 7—6. Teknisen lautakunnan tammikuinen päätös pysyy voimassa.

Forsellin ehdotusta kannattivat kokoomuksen Jari Larikka, Tapio Karvonen, Birgit Koskela, Miia Witting, vihreiden Kaisa Spies, perussuomalaisten Jari Käki ja kristillisdemokraattien Vesa Vainio.

Nybergin hävinnyttä ehdotusta äänestivät keskustan Kimmo Jokiranta ja Jenny Hasu ja demarien Maria Eloranta, Sanna Tähtinen, Jukka Nyberg ja Harri Helminen.

Valtioneuvosto määräsi Pien-Liikkalantie Sippolan kunnan hoidettavaksi vuonna 1957. Anjalankoski asvaltoi tien 1990-luvulla, mutta tie on nykyisin huonossa kunnossa.

Kouvolassa on laskettu, että pelkästään Pien-Liikkalantien asvaltin purkaminenmaksaisi 144 000 euroa.

Liikkalassa sukutilaansa hoitavat Ekke ja Arja Lekander vakuuttavat, että asia ei jää tähän. Aviopari kummastelee sitä, ettei aiheesta tehtyyn oikaisuvaatimukseen ole reagoitu mitenkään.

— Teemme uuden oikaisuvaatimuksen. Jos se ei riitä, teemme asiasta hallintovalituksen hallinto-oikeuteen, Arja Lekander sanoo.

Liikkalassa kerättiin helmikuussa adressi, jotta tien kunnossapito säilyisi kunnalla. Adressiin saatiin kahdessa viikossa 646 nimeä, ja se luovutettiin Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtajille.

Lekanderit sanovat, että kylällä ei ryhdytä hoitamaan tietä, jota kunta on hoitanut yli 60 vuotta.

— Ei kaupungin tilapäinen huono rahatilanne voi oikeuttaa siihen, että lopetetaan kunnantien ylläpito yli 60 vuoden hoitamisen jälkeen, Arja Lekander sanoo.

Erityisen suivaantuneita kylällä ollaan siitä, että kunta on ensin päästänyt tien erittäin huonoon kuntoon ja sitten se siirtää sen kunnossapidon kyläläisille. Lekander kertoo tien kunnostuksen olleen tällä vuosikymmenellä mukana myös Kouvolan investoitiohjelmissa. Lekanderin mukaan kaupungin suunnitteleman peruskorjauksen kustannusarvio oli noin 200 000 euroa.

— Olen niin pettynyt, että muuttaisin Kouvolasta heti ellei minulla olisi sukutila hoidettavana, Arja Lekander sanoo ja kysyy:

— Voiko kuntalainen mitenkään ottaa eroa kunnasta?

Juttua on päivitetty kello 18.45. Korjattu kohta, jossa puhutaan peruskorjauksen kustannusarviosta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut