Kouvolassa on todettu 14 uutta koronatartuntaa

Jussi Lopperi

Kymsote on antanut velvoittavan suosituksen kasvomaskin käytöstä julkisessa liikenteessä, kauppakeskuksissa, kaupoissa ja muissa yleisissä tiloissa sekä tilaisuuksissa. Se koskee THL:n ohjeen mukaisesti yli 15-vuotiaita.
Kymsote on antanut velvoittavan suosituksen kasvomaskin käytöstä julkisessa liikenteessä, kauppakeskuksissa, kaupoissa ja muissa yleisissä tiloissa sekä tilaisuuksissa. Se koskee THL:n ohjeen mukaisesti yli 15-vuotiaita.

Kouvolassa on todettu lauantaina 14 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on varmistunut Kouvolassa maaliskuusta alkaen kaikkiaan 212.

THL:n tilastojen mukaan Kotkassa todettiin lauantaina viisi uutta koronatartuntaa ja Haminassa yksi.

Kotkassa on todettu epidemian aikana yhteensä 86 tartuntaa, Haminassa 37 ja Virolahdella 6.

Iitissä tartuntoja on varmistunut 8.

Sote-kuntayhtymä Kymsote ilmoitti perjantaina, että Kymenlaaksossa todettiin 12 uutta tartuntaa. Niistä 6 oli Kouvolassa.

THL:n tilasto ei ole yksi yhteen Kymsoten tilaston kanssa. Pääasiallinen syy eroavaisuuteen on, että THL:n tilastoissa näkyy sellaisia tapauksia, jotka asuvat tai on hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa.

Suomessa raportoitiin lauantaina 541 uutta koronavirustartuntaa, THL kertoo. Näistä 227 oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Viimeisten kahden viikon aikana Suomessa on raportoitu 5 205 tartuntaa, mikä on 2 216 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Koronaepidemian alusta lähtien Suomessa on todettu yhteensä 24 307 tartuntaa.

Perjantaihin mennessä Suomessa oli raportoitu 393 koronakuolemaa. Sairaalahoidossa oli perjantaina koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 152 ihmistä. Heistä 19 oli tehohoidossa.

Luetuimmat