Iitintien kiertoliittymässä tapahtuu eniten onnettomuuksia Iitissä

Jussi lopperi

Iitintien kiertoliittymässä tapahtuu eniten onnettomuuksia Iitissä.
Iitintien kiertoliittymässä tapahtuu eniten onnettomuuksia Iitissä.

Iitin turvattomimmaksi koettu kohta on Iitintie Kausalan ja Iitin kirkonkylän välillä. Turvattomuuden tunnetta lisää, että tiellä ei ole jalkakäytävää, siinä ajetaan ylinopeutta ja tie on kapea.

Eniten onnettomuuksia tapahtuu Iitintien kiertoliittymässä, jossa on sattunut viimeisen viiden vuoden aikana 15 liikenneonnettomuutta, joista neljä johti henkilövahinkoihin. Toiseksi eniten onnettomuuksia sattui valtatie 12:lla Mustalammen mutkassa. Mutkassa on kolissut viimeisen viiden vuoden aikana 12 kertaa. Tiedot selviävät Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Iitin teettämästä liikenneturvallisuussuunnitelmasta.

Iitissä on sattunut vuosien 2011—2015 aikana yhteensä 69 liikenneonnettomuutta. Viime vuonna Iitissä kuoli yksi liikenneonnettomuudessa ja loukkaantui yhteensä 20 ihmistä.

80 prosenttia Iitin kaikista liikenteen henkilövahingoista sattuu maanteillä. Liikenneonnettomuuksista 36 prosenttia sattuu valtateillä.

Iitin liikenneturvallisuuskyselyyn vastanneista koululaisista noin kolmannes ei ole käsitellyt koulumatkan liikenneturvallisuusasioita kotona. Alakoululaisten mielestä kouluissa perehdytään riittävästi liikennekasvatukseen. Yläkoululaisista kolmannes kaipaisi lisää keskustelua liikenneasioista.

Alkukevään aikana Iitin liikenneturvallisuustyöryhmä ottaa käsittelyyn 80 kohdetta, jotka nousivat esille liikenneturvallisuussuunnitelmassa. Kohteisiin pyritään löytämään ratkaisuja, jotta niiden turvallisuutta voitaisiin parantaa. Suunnitelmat valmistuvat lokakuun loppuun mennessä.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.