Helmi Järviluoma-Mäkelä: Äänimaisema on Suomelle matkailuvaltti

Jussi Lopperi

Helmi Järviluoma-Mäkelä arvostaa hiljaisia paikkoja.

Jos suomalainen perhe halusi sata vuotta sitten kuunnella musiikkia, piti soittaa itse. Gramofonit alkoivat yleistyä vasta 1920-luvun lopulla, radiot vuosikymmentä myöhemmin.

Sata vuotta sitten ei lastulevy nitissyt makuuhuoneessa. Sen sijaan olkipatjat kahisivat. Kaupunkikodissa saattoi joku polkea jo ompelukonetta. Maalla emäntä kehräsi lankaa rukilla. Uunin takana siritti kotisirkka.

Ympäristön aistimisen taitoja ei voi delegoida toiselle. Ne pitää opetella itse.

Tulipesistä kantautuva humina ja ritinä olivat olivat osa kotoista äänimaisemaa.

Äänimaisematutkija, kulttuurintutkimuksen professori Helmi Järviluoma-Mäkelä on työssään tavannut ihmisiä, joilla on erinomainen äänimuisti. He loihtivat äänimuistoillaan menneen eläväksi.

Äänimuistelijat voi jakaa kahteen ryhmään. Osa muistelee menneen ajan ääniä katkerana, sillä silloin kaikki oli muutenkin paremmin. Toinen osa kokee menetetyt äänimaisemat voimavarana.

— Heille menneet äänet ovat rikkaus, jota he kantavat sisällään.

Järviluoma-Mäkelä muistuttaa, että äänimaiseman muutos on jatkuvaa. Esimerkiksi liikenteen melu läpäisee yhteiskunnan tehokkaammin kuin koskaan, mutta työpaikat voivat olla jopa entistä hiljaisempia. Tästä saadaan kiittää melulainsäädäntöä ja tekniikan kehittymistä.

— Esimerkiksi Finlaysonin kutomossa Tampereella on ollut 1800-luvulla helvetillinen meteli. Kun höyrykone keksittiin 1700-luvulla, siitä olisi voinut helposti tehdä hiljaisemman. Tehtaanomistajat kuitenkin halusivat, että työnteko kuuluu kauas.

Järviluoma-Mäkelä on löytänyt samanlaisia piirteitä nykyajastakin.

— Kun työntekijä ulvottaa lehtipuhallinta, kuulostaa siltä kuin työ etenisi nopeasti. Kuka tietää, vaikka sama asia hoituisi lehtiharavalla paljon tehokkaammin.

Parhaillaan Järviluoma-Mäkelä vetää tutkimusta tietokoneajan nuorten ja 1930—1940-luvuilla syntyneiden ihmisten aistikokemuksista kolmessa eri eurooppalaiskaupungissa.

— Meitä kiinnostaa esimerkiksi se, miten massiivinen digitalisoituminen vaikuttaa aistiympäristöön.

Järviluoma johti myös eurooppalaista tutkimusta, jossa tutkittiin ääniympäristön muutosta 1970-luvulta 2000-luvulle. Eräs tutkimuksessa pintaan nousseista havainnoista oli se, että 2000-luvulle tultaessa lasten äänet pihalla katosivat.

— Ihmiset kertoivat pitkästi ja haikeasti, miltä pihalla leikkivien lasten äänet ennen kuulostivat.

Järviluoma-Mäkelä muistaa lapsuudestaan, miten Ylivieskan perukoilla vielä 1970-luvulla ajettiin hevosilla. Suvulla on edelleen pieni asumus metsässä, jonne karja ajettiin keväisin.

Vielä 1900-luvun alussa maatalon lapset ja isoäiti saattoivat asua metsässä olevassa karjamajassa koko kesän. Siellä kirnuttiin maito ja pestiin astiat.

— Se on äänimaisema, jonka haluaisin kuulla.

Järviluoma-Mäkelä on kuunnellut 1940-luvulla tehtyjä äänitteitä, joissa karjamajaa asuttavat naiset kutsuvat karjaa. Naiset saattoivat jopa kilpailla siitä, kenellä oli kaunein karjankutsuhuuto.

Maatalouskauden jälkeen Suomi teollistui. Synteettisesti syntyvät äänet ovat jättäneet suomalaisiin yhtä syviä muistojälkiä kuin luonnonäänetkin. Kun Kemiönsarella Taalintehtaan järjestelmiä uusittiin, tehtaan pilli lakkasi soimasta. Kuntalaiset vaativat pillin takaisin, sillä pillin vihellys oli rytmittänyt paitsi tehdasta myös sen ympärillä olevaa yhteisöä 1600-luvulta asti.

— Tärkeät äänimuistot liittyvät usein lapsena koettuihin merkityksellisiin hetkiin, Järviluoma-Mäkelä sanoo.

Palveluyhteiskunta on jo muuttunut digitaaliyhteiskunnaksi. Tekninen kehitys kiihtyy, ja muutoksen kuulee kotona. Herätyskellona toimii puhelin, johon asetettu ääni kuvastaa herääjän henkilökohtaista identiteettiä. Työpöydältä kuuluu iltaisin rapinaa, kun vanhemmat hoitavat pankkiasioitaan kotipäätteellä.

Keittiöstä kuuluu tiskikoneen kohinaa, leivänpaahtimen kolahduksia ja mikroaaltouunin piipitystä.

Ikivanhat luonnonäänet pitävät silti yhä pintansa. Kanadassa 1970-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan erilaiset veden äänet herättävät miellyttävimpiä aistimuksia kaikkialla maailmassa. Järviluoma-Mäkelä muistuttaa kuitenkin, että äänimaisema on aina henkilökohtainen. Sama ääni vetoaa eri ihmisiin eri tavalla.

Äänimaiseman havainnointi on myös fyysinen kysymys. Järviluoma-Mäkelä on pohtinut, pystyvätkö korvalappustereoihin kasvaneet nuoret yhtä tarkkaan aistihavainnointiin kuin vanhemmat sukupolvet.

— En halua olla melusaarnaaja, mutta armeijassakin tiedetään, että alokkaiden kuulo on koko ajan huonompi.

Ihmisen aistit voivat myös turtua, kun keskittymiskyky heikkenee.

— Ympäristön aistimisen taitoja ei voi delegoida toiselle. Ne pitää opetella itse.

Vaikka ihmiset elävät jatkuvasti muuttuvissa äänimaisemissa, he eivät enää huomaa tätä.

— Ensimmäiseksi pitää oppia tiedostamaan äänimaiseman läsnäolo. Tässä asiassa koulujen opettajat ovat avainasemassa, Järviluoma-Mäkelä sanoo.

Itse kukin pystyy helposti vaikuttamaan esimerkiksi kotinsa äänimaailmaan. Älypuhelimen herätyskelloon voi asettaa miellyttävämmän äänen. Ovikellon voi vaihtaa. Kodinkonelaitteita voi valita myös niistä lähtevien merkkiäänien perusteella.

Äänimaisema on valtakunnan kokoinen mahdollisuus myös matkailulle. Suomi on harvaan asuttu maa, josta löytyy useita äänimaisemakokonaisuuksia. Merialueet, Järvi-Suomi ja metsät tarjoavat runsaasti luontoelämyksiä. Suomesta löytyy vielä paikkoja, joissa äänilähteitä on niin vähän, että ne ovat helposti eroteltavissa.

— Tällaisessa ympäristössä ihminen kokee hifi-elämyksiä.

Oma lukunsa ovat Suomen hiljaiset alueet, joita on kartoitettu jo jonkin aikaa. Hiljaisuus tuo matkailuun ulottuvuuden, joka on kaupungeissa kasvaneille turisteille vaikuttava elämys.

Äänimaisemallisia, hiljaisuuteen perustuvia matkailutuotteita on kokeiltu tuloksekkaasti ainakin Pohjois-Karjalassa ja Lapissa.

— Emme voi muuttaa koko Suomea, mutta on tärkeää säilyttää alueita, joissa on vielä todellinen erämaahiljaisuus tai ainakin suhteellisen hiljaista.

MATTI TIEAHO

Helmi Järviluoma-Mäkelä

Syntynyt vuonna 1960 Ylivieskassa.

Kulttuurintutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa.

Väitellyt tohtoriksi vuonna 1997.

Sai viime vuonna Euroopan tutkimusneuvostolta 1,9 miljoonaa euroa aistittujen elinympäristöjen muutosten tutkimiseen.

Kirjoittanut kuusi radioäänikuunnelmaa ja yli 170 tieteellistä julkaisua.

Toimittanut äänimaisemakirjoja.

Naimisissa kirjailija Matti Mäkelän kanssa.

Täysi-ikäinen tytär aikaisemmasta avioliitosta.

Harrastaa viulunsoittoa, kirjoittamista ja lukemista.

Luetuimmat

Kommentoidut