Ratamon rakennusluvasta päätetään lokakuussa

Jos lupa myönnetään, maanvahvistus- ja rakennustyöt alkavat vielä tänä vuonna.

Carea-Sairaalat jättää 6. syyskuuta Ratamokeskuksen rakennuslupahakemuksen. Kouvolan rakennus- ja ympäristölautakunnan on tarkoitus päättää luvasta lokakuun alussa.

— AW2-arkkitehtien tekemät Ratamon pohjapiirustukset on nyt lukittu. Hiomme yhdessä arkkitehtitoimiston kanssa vielä julkisivuja ja pihapiirroksia rakennuslupaa varten, Carea-Sairaaloiden projektijohtaja Kai Heiskanen sanoo.

Heiskanen kertoo, että rakennuksen yksityiskohtien suunnittelu jatkuu vielä ensi kevääseen asti.

Ratamokeskuksesta tulee nelikerroksinen. 20 800 neliöön mahtuu 115 vuodepaikkaa. Puolet huoneista on yhden hengen, puolet kahden hengen huoneita.

Carea-Sairaaloiden muutosjohtajan Sami Loimaksen mukaan potilasosastot jaetaan 15 potilaan alueisiin. Niiden väliin tulee muun muassa hoitajien työtilat ja tilat tukipalveluille.

Eristyshuoneita tulee kaikkiaan kahdeksan. Niistä kuusi on kosketuseristyshuoneita, joihin kuljetaan erillisen eteisen kautta.

— Ilmaeristyshuoneita tulee kaksi. Niihin rakennetaan oma ilmanvaihtolaitteisto, jolloin huoneiden ilma ei kulkeudu muualle, Heiskanen sanoo.

Jos rakennuslupa myönnetään lokakuussa, Ratamokeskuksen maanvahvistus ja -rakennustyöt alkavat loppuvuonna. Keväällä 2019 alkaa rakentaminen. Heiskasen mukaan Ratamokeskus otetaan käyttöön vuoden 2021 alussa.

Luetuimmat

Kommentoidut