Tillolassa tehdään valtatien hirviaidat uusiksi – Alkuperäiset eivät olleet riittävän jämäkät

Valtatie 12:n Kymiringin kohdalla tehty laaja remontti valmistui viime syksynä. Nyt alueella rakennetaan kaikki hirviaidat uusiksi.

Lukas Pearsall

Alkuperäiset riista-aidat eivät olleet tarpeeksi jämäkkiä. Siksi aidat piti purkaa ja tilalle rakentaa uudet.
Alkuperäiset riista-aidat eivät olleet tarpeeksi jämäkkiä. Siksi aidat piti purkaa ja tilalle rakentaa uudet.

Iitin Tillolassa rakennetaan uudestaan kymmenkunta kilometriä vastavalmistunutta riista-aitaa. Syynä on se, että alkuperäinen aita ei vastannut sille asetettuja vaatimuksia.

Riista-aidat rakennettiin osana valtatie 12:n suurta parannushanketta, jossa muun muassa tehtiin Kymiringille uudet liittymät, rakennettiin uusia siltoja ja levennettiin valtatietä ohituskaistatieksi. Hirviaitaa on tien molemmin puolin noin 5 kilometrin matkalla, joten kokonaisuudessaan uudelleen rakennettavaa aitaa on kymmenkunta kilometriä.

– Riista-aita rakennetaan loppuun, koska rakentaminen ei mennyt ensimmäisellä kerralla kuten olisi pitänyt. Aidan pitää olla tarpeeksi jämäkkä, jotta tolpat kestävät tietyn vetovoiman. Verkkokiinnitysten pitää olla kunnolla tehty ja ylälanka tarpeeksi korkealla. Aita ei täyttänyt näitä vaatimuksia useammaltakaan kohdalta, Väyläviraston projektipäällikkö Jetro Matilainen kertoo.

Koko tietyömaa oli 17 miljoonan hanke

Väyläviraston tilastojen mukaan tiellä liikkuu nykyisin keskimäärin noin 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Arvion mukaan liikenne voi kasvaa 2020-luvulla 10 000 ajoneuvoon vuorokaudessa.

Virasto havaitsi riista-aidan puutteet työmaan valmistumisen jälkeen.

Hankkeen pääurakoitsija oli Destia. Riista-aita oli aliurakoitsijan tekemä.

– Kustannuksia ei maksa ainakaan valtio eikä tilaaja, Matilainen sanoo.

Koko tiehankkeessa työt alkoivat kesällä 2018 ja valmistuivat syksyllä 2019. Hankkeen kustannusarvio oli 17,2 miljoonaa euroa.

Jo ennen töiden viime marraskuussa tapahtunutta luovutusta yksi alueen silloista päällystettiin uudestaan.

– Siltojen kuplimisongelmia on Suomessa ollut aika-ajoin. Niihin ei tänä päivänäkään tiedetä ihan aukotonta syytä. Pinnoite pääsi syystä tai toisesta sillalla kuplimaan, vaikka urakoitsija oli tehnyt kaiken oikein.

Lukas Pearsall

Riista-aidat tehdään Tillolassa uusiksi molemmin puolin noin 5 kilometrin matkalta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset