Maakuntaliitto muuttaa ilman torailua Kouvolan Hovioikeustaloon — Sopu löytyi ennen maakuntahallituksen kokousta

Maakuntahallitus hylkäsi molemmat oikaisuvaatimukset. Äänestyksiä ei tarvittu.

Jussi Lopperi

Kymenlaakson liitto muuttaa Kouvolan keskustaan Hovioikeustalon tiloihin Hovioikeudenkadulle.
Kymenlaakson liitto muuttaa Kouvolan keskustaan Hovioikeustalon tiloihin Hovioikeudenkadulle.

Kymenlaakson maakuntahallituksessa ei kiistelty lainkaan Kymenlaakson liiton tulevasta muutosta Kouvolaan. Vaikka muuttopäätöksestä oli jätetty kaksi oikaisuvaatimusta, äänestyksiä ei tarvittu.

Maakuntahallitus päätti 26. elokuuta, että liitto muuttaa Kouvolaan. Ensin päätökseen vaativat oikaisua kotkalaiset kaupunginvaltuutetut Riku Pirinen (sd.) ja Kim Soares (sd.). Samaa vaati hieman myöhemmin Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Elomaa (kok.).

— Vaadin, että muuttopäätös toimintojen siirtämisestä kumotaan epätarkoituksenmukaisena ja taloudellisesti kestämättömänä. Toiminnot on pidettävä Kotkan kaupungissa, Elomaa totesi Kymen Sanomille viime viikolla.

Maakuntahallituksessa molemmat oikaisuvaatimukset hylättiin maakuntajohtaja Jaakko Mikkolan esitysten mukaisesti.

Mikkola: ”OIkein hyvä asia”

Mikkola naurahtaa, että hän ei viranhaltijana lähde arvostelemaan luottamushenkilöiden toimia.

— He olivat keskenään puhuneet asiat selviksi ennen hallituksen kokousta, mikä oli oikein hyvä asia. Oikaisupyynnöille ei olisi ollutkaan mitään perusteita, ei oikeus- eikä tarkoituksenmukaisuusperusteita. Tarkistutimme asian Kuntaliiton juristeilla etukäteen.

Helminen: ”Järki voitti lopulta”

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.) arvoi, että järki voitti lopulta.

— Tämä oli kokonaispaketti. Kun sote siirtyy pääosin etelään, maakuntaliitto siirtyy pohjoiseen. Tämä oli hyvä ratkaisu. Samalla tämä on hyvä esimerkki siitä, että kannattaa säilyttää sopu etelän ja pohjoisen välillä. Kun asiat sovittiin etukäteen, ei jouduttu äänestämään.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut