Tornionmäkeläiset pääsivät tutustumaan etuajassa uuteen Lidliin — ”Luulen, että täällä riittää asiakkaita tähänkin kauppaan”

Paikallisille kutsuvieraille järjestetyssä Lidlin uuden myymälän tutustumistapahtumassa poikkesi satoja kiinnostuneita kävijöitä.

Sonja Ovaskainen

Osa paikallisista asukkaista tutustui uuden Lidlin tiloihin jo keskiviikkoiltana. Tarjolla oli muun muassa lohikeittoa.
Osa paikallisista asukkaista tutustui uuden Lidlin tiloihin jo keskiviikkoiltana. Tarjolla oli muun muassa lohikeittoa.

Osa Tornionmäen asukkaista pääsi tutustumaan ennakkoon Kouvolan uuteen Lidlin myymälään keskiviikkona järjestetyssä naapuri-illassa.

Tapahtumassa ihmiset vierailivat uusissa kauppatiloissa ja tapasivat henkilökuntaa. Tarjolla oli lohikeittoa, kahvia ja lahjakassi vierailun päätteeksi.

Lähialueen ihmisille jaettiin yhteensä 500 kutsua tapahtumaan.

Läheisyys ja nopeus plussaa

Matti Latvala, Henna-Riikka Rönkä ja heidän poikansa Luukas olivat yksi kutsun saaneista talouksista.

— Oli sopivasti vapaa ilta tässä, niin lähdettiin piipahtamaan, Latvala sanoo.

Heille Torniomäen Lidl tulee hyvään paikkaan.

— Innolla olemme odottaneet, että saamme tähän kodin lähelle uuden kaupan. Tämä tuli meille kuin tilauksesta, Latvala kertoo.

Ketju on heille tuttu entuudestaan, koska pariskunta asui aikaisemmin Kellomäen Lidlin lähellä.

Heidän mukaansa läheisyys on helpottava tekijä kaikkien niiden perustuotteiden hankkimiselle, mitä he yleensä kaupasta hakevat.

— Luulen, että täällä riittää asiakkaita tähänkin kauppaan, vaikka lähellä kaksi ruokakauppaa onkin, Rönkä toteaa.

Sonja Ovaskainen, Sonja Ovaskainen

Henna-Riikka Rönkä, Matti Latvala ja heidän poikansa Luukas aikovat käyttää uutta Lidliä lähikauppanaan.

Myymälän valmistumista on odotettu

Niina Kaskiselle ja hänen tyttärelleen Loviisa Laurilalle matkaa kodista kauppaan on alle kilometri.

Kaskinen on odottanut myymälän avaamista siitä asti, kun projektista oli ensimmäisen kerran tietoa lehdessä.

— Vaikka täällä onkin hyvät kaupat, Lidl on omanlaisensa.

Hänen mielestään paikallisille järjestetty tutustumistapahtuma oli hauska idea.

— Kun tuli postista kutsu, niin ajateltiin, että ilman muuta käydään katsomassa.

Sonja Ovaskainen

Niina Kaskinen ja hänen tyttärensä Loviisa Laurila tulivat mielellään katsastamaan uuden myymälän.

Naapuri-illat todettiin toimivaksi ideaksi

Lidlin myyntipäällikön Mikko Laanniemen mukaan ”tupari-ilta” järjestetään lähes jokaisessa uudessa Lidl-myymälässä.

Konsepti koettiin toimivaksi jo silloin, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten.

— Tästä on tullut pelkästään hyvää palautetta. Tiedetään, että ihmiset ympärillä seuraavat rakennusvaihetta, ja avautumisesta tulee paljon kyselyitä.

Tornionmäen Lidlin avajaisia vietetään torstaiaamuna kello 8.00.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet