Valtuustoaloite Kouvolassa: Metsästäjätutkinto peruskouluun

Lukas Pearsall

Arkistokuva on viiden vuoden takaiselta Metso-leiriltä, jossa Jaakko Horppu harjoitteli hirven kaatamista laseraseella.
Arkistokuva on viiden vuoden takaiselta Metso-leiriltä, jossa Jaakko Horppu harjoitteli hirven kaatamista laseraseella.

Kouvolan kaupunginvaltuuston keskustan valtuustoryhmä esittää, että metsästäjätutkinto sisällytettäisiin peruskoulun opetussuunnitelmaan. Tutkinnon voisi halutessaan suorittaa 8. vuosiluokalla.

Ryhmä perustelee aloitettaan lasten ja nuorten erätaitojen sekä luontosuhteen merkityksellä. Eräharrastukset ovat myös yhteisiä koko perheelle, eikä tärkeintä välttämättä ole saalis, vaan luonnossa liikkuminen ja yhdessäolo, aloitteen tekijät toteavat.

Keskustan mielestä jokaisen nuoren tulisi voida suorittaa metsästäjätutkinto ilman kuluja. Puolue tähtää siihen, että tulevaisuudessa alle 18-vuotiailta ei enää perittäisi lainkaan riistanhoitomaksua.

Viime hallituskaudella puolue sai läpi muutoksen, jolla alaikäisten riistanhoitomaksua pudotettiin 39 eurosta 20 euroon.

Yhteistyökumppanit mukaan

Kouvolan kasvatus- ja opetuslautakunta totesi keskiviikkona, että metsästäjätutkinto voitaisiin tuoda kouluihin kerhotoiminnan muodossa. Tutkintoon liittyviä aiheita voitaisiin opettaa yhdessä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tällaisia yhteistyökumppaneita voisivat olla paikalliset metsästysseurat, kennelyhdistykset, riistanhoitoyhdistys ja Suomen Metsästäjäinliiton Kymen piiri.

Lautakunta toteaa valtuustoaloitteeseen antamassaan vastauksessa, että ennen konkreettisia toteutussuunnitelmia on selvitettävä kouluittain oppilaiden kiinnostus metsästäjätutkinnon suorittamiseen. Kouvolan mallia metsästäjätutkinnon suorittamiseen voidaan lautakunnan mielestä alkaa suunnitella ensi syksynä. Yhteistyökumppanit kutsuttaisiin mukaan suunnitteluun.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut