Portin ja Kemp hallitsivat Hirvelän metkut

Vesa A. Vainio

Nopeinta vauhtia vaativassa maastossa piti Paimion Rastin maajoukkuemies Fredric Portin.

Jukolan Viestin läheisyys näkyi suunnistuksen kotimaisen huippuliigan kolmannessa osakilpailussa eilen Kouvolan Sippolan Hirvelässä. Suomalaisten kärkisuunnistajien lisäksi lähtövaatteen alle ilmaantui nimittäin lukuisia ulkomaisia huippumenijöitä.

Maailman rankingin ykkösnimi Sveitsin Daniel Hubmann lähti 5,7 kilometrin ja 17 rastin radalle itseoikeutetusti viimeisenä. Tarkkailuasemista ei ollut tällä kertaa apua, kun tamperelaista Kooveeta edustava Hubmann taipui seitsemännelle sijalle lähes kaksi minuuttia kärjelle jääneenä.

Tuo kärkimies oli kotimaista eliittiä, sillä nopeinta vauhtia vaativassa maastossa piti Paimion Rastin maajoukkuemies Fredric Portin. Hän johti liigaa kahden osakilpailun jälkeen ja tukevoitti johtoaan toisella voitollaan, kun plakkarissa on lisäksi yksi kakkossija.

Portin otti komennon jo toisella rastilla, eikä sen jälkeen kärkipaikasta luopunut. Lujimmin kampoihin pisti norjalainen Olav Lundanes (Halden SK), alussa tullut 20 sekunnin ero tuplaantui maalissa. Kolmanneksi kiristi lopussa Lundanesin seurakaveri Magne Daehli.

Naisten keskimatkalla oli mittaa 4,9 kilometriä, mihin mahtui 14 rastia. Angelniemen Ankkureita vahvistava Kanadan maajoukkuesuunnistaja Emily Kemp otti Portinin tavoin homman näppeihinsä jo varhain ja tyylitteli lopulta 51 sekunnin voittoon Tampereen Pyrinnön Saila Kinnistä.

Vehkalahdelta kotoisin oleva Anni-Maija Fincke tuntee Sippolan tienoot kuin kotipihansa ja maasto tulee selkärangasta. Halden SK:ta edustava Fincke oli alkurasteilla kuskin paikalla ja roikkui pitkään mitalitaistossa. Lopussa hän hyytyi sen verran, että kolmanneksi tullut Outi Hytönen (Kangasala SK) sai revittyä 10 sekunnin kaulan.

VESA A. VAINIO

Luetuimmat