Sisällissota monesta näkökulmasta luentosarjassa Kouvola-talossa — Sakari Viinikainen aloittaa Savon radan taistelulla

Sisällissodan aikana otettiin myös valokuvia. Tässä joukko Voikkaan punakaartilaisia vuodelta 1918.
Sisällissodan aikana otettiin myös valokuvia. Tässä joukko Voikkaan punakaartilaisia vuodelta 1918.

Tasan sata vuotta sitten Kouvolakin oli vielä punaisen terrorin vallassa. Sisällissota päättyi toukokuussa 1918 valkoisten voittoon, ja se vaati vajaat 37 000 uhria.

Sisällissota kesti nelisen kuukautta, mutta sen aiheuttamat arvet rakoilevat edelleen. Tänä keväänä on useissa eri yhteyksissä muistutettu, että sisällissodan traumoihin auttaa vain avoin, kiihkoton ja rehellinen puhe.

Poikilo-museot järjestää sisällissodan vuoksi 5-osaisen luentosarjan, johon on kutsuttu sekä valtakunnallisia että paikallisia asiantuntijoita. Luentojen aiheet käsittelevät sotaa eri osapuolten näkökulmista.

Luennoilla nostetaan esille niin kansan jakautumisen syyt kuin sodan nykypäivään ulottuvat yhteiskunnalliset jälkivaikutuksetkin. Pohjois-Kymenlaaksostakin puhutaan, ja luvassa on uusinta tietoa naisten kohtaloista Lahden Hennalan vankileirillä.

Luennot kestävät kolme varttia, ja niiden jälkeen sana on vapaa. Luennoitsijoiksi on kutsuttu seuraavat asiantuntijat:

13.3. Sakari Viinikainen: Taistelu Savon radasta 1918.

27.3. Sami Suodenjoki: Vapaus ja kapina viihdekulttuurissa 1900-luvun alussa.

10.4. Mirja Turunen: Kouvolan veripellot 1918 - Olisiko jo aika unohtaa?

17.4. Marjo Liukkonen: Hennalan naismurhat.

24.4. Marko Tikka: Sodasta paluu ja sisällissodan vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan.

Sakari Viinikainen aloittaa luentosarjan Kouvola-talon Honka-salissa 13.3. kello 18.

Katso myös Viinikaisen sisällissota-aiheinen juttusarja Kouvolan Sanomissa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut