Tilaajalle

Kouvolan kaupungin ja Anssi Tähtisen välinen kiista kahdesta kirjasta ja pysäköintiluvasta päättyi erikoisesti — Alun perin julkinen asia muuttui kesken käsittelyn salassa pidettäväksi

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ei jatka perintätoimia. Keskusvaalilautakunnan entinen puheenjohtaja Tähtinen sanoo kokeneensa julkisuuden tässä asiassa ”vähintäänkin kiusalliseksi”.

Jussi Lopperi

Anssi Tähtinen sanoo ihmettelevänsä, miksi hänen hallintokantelunsa oli aluksi julkinen asia ja muuttui kesken käsittelyä salassa pidettäväksi. Arkistokuva on huhtikuulta 2017.
Anssi Tähtinen sanoo ihmettelevänsä, miksi hänen hallintokantelunsa oli aluksi julkinen asia ja muuttui kesken käsittelyä salassa pidettäväksi. Arkistokuva on huhtikuulta 2017.

Kouvolan kaupungin ja keskusvaalilautakunnan entisen puheenjohtajan Anssi Tähtisen kiista kahdesta kirjasta ja pysäköintiluvasta on ratkennut kaupungin perääntymiseen.

Luetuimmat

Kommentoidut