Iltatori tuo sutinaa Kouvolan keskustan kesäiltoihin — ensi keskiviikkona on ensimmäinen

Kauppiaita on tulossa mukaan mukava määrä, idean isä, eräkokki Paavo Sutinen kertoo.

Lassi-Markku Tuominen

Viime kesän sateet himmensivät torielämää. Iltatorien järjestäjät uskovat tapahtumien keräävän väkeä paikalle.
Viime kesän sateet himmensivät torielämää. Iltatorien järjestäjät uskovat tapahtumien keräävän väkeä paikalle.

Kouvolan keskustan hiljaiset illat häritsivät eräkokki Paavo Sutista. Ajatusta iltatorin järjestämisestä hän hautoi pitkään. Kouvolassa ei ole aiemmin pidetty iltatoria, mutta Sutinen uskoo sen vetävän väkeä.

— Paikkavarauksia on tullut mukavasti. Keskiviikkona aloitetaan, Paavo Sutinen sanoo.

Joka toinen viikko

Iltatorit pidetään Kouvolan torilla joka toinen viikko koko kesän ajan. Torikertoja kertyy seitsemän. Sutinen kertoo mainostaneensa tapahtumia muun muassa Facebookissa. Lisäksi hän on kierrättänyt sanaa torikauppiaiden keskuudessa.

Kauppiaiden kanssa yhteistyötä tekee Kouvolan Ydinkeskusta. Toiminnanjohtaja Marikka Ruotsalainen on etsinyt torille esiintyjiä. Heitä on löytynyt pari, mutta joukkoon mahtuu paljon enemmänkin esiintyjiä.

— Kaikki esiintyminen on tervetullutta. Musiikkia ja tanssia haluttaisiin ainakin.

Katja Juurikko, Katja Juurikko

Iltatorille tulee myyntiin kesän mittaan ruokaa ja sesongin herkkuja.
Iltatorille tulee myyntiin kesän mittaan ruokaa ja sesongin herkkuja.

Myyjille on tilaa

Kauppiaat maksavat toripaikoista. Niitä on noin viitisenkymmentä. Torille on tulossa myyntiin ainakin vaatteita, käsitöitä ja ruokaa.

Ruotsalainen on koettanut saada kädentaitajia viikoittain Manskille myymään tuotteitaan. Muutama myyjä on saatu paikalle. Ruotsalainen uskoo iltatorin tuovan lisää virtaa myös käsityömyyntiin.

Kesätori alkaa ensi keskiviikkona kello 15. Tori voidaan pitäää kello 20 saakka. Viimeinen iltatori on 22. elokuuta.

Uusimmat uutiset