Tero Valtonen antaa kasvot Kouvolan Railgatelle – Uusi projektipäällikkö aloittaa kesäkuun alussa

Jussi Lopperi

Kouvolan logistiikkakeskus tulee Kullasvaaraan. Arkistokuva.
Kouvolan logistiikkakeskus tulee Kullasvaaraan. Arkistokuva.

Kouvolan Railgate-projektipäälliköksi on valittu Tero Valtonen. Hän aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta.

Valtonen on 52-vuotias ja kotoisin Kouvolasta.

Projektipäällikön tehtävä on määräaikainen. Se päättyy vuoden 2023 lopussa.

Valtosella on ekonomian peruskoulutus ja logistiikka-alan ylempi korkeakoulututkinto sekä pitkä työkokemus kansainväliseltä logistiikan alalta.

Kaupunki haki kevättalvella asiantuntijaa kehittämään Kouvolaa Pohjois-Euroopan raideliikenteen logistisena keskuksena.

Paikkaa haki määräaikaan mennessä kolme. Heidät kaikki haastateltiin. Valintaa hidastutti se, että esimerkiksi haastattelut oli tehtävä etänä. Hakuaika päättyi maaliskuun lopussa.

Projektipäällikön tehtäväkuva on laaja. Kouvolaan tulevan Railgate Finlandin logistiikkakeskuksen kehittämisprojektin lisäksi hän koordinoi siihen liittyviä osahankkeita. Niihin sisältyvät Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin ja sen läheisyydessä olevien tonttien toteuttaminen, markkinointi sekä koko logistiikkakeskuksen toiminnan kehittäminen ja yritysyhteistyö.

Projektipäällikkö myös perustaa Kouvolaan rautatie- ja maantieterminaalin hallintoyhtiön. Lisäksi hän valmistelee, toteuttaa ja koordinoi julkiset hankinnat ja EU-rahoitteiset hankkeet.

Hän tekee tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien, kaupungin viranhaltijoiden sekä elinkeinoyhtiö Kouvola Innovation Oy:n kanssa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset