Iitin pelastuslaitoksen vaihto sujunee helposti — näin maakuntavaihdos vaikuttaa

Pelastuslaitos

Tilanne nyt: Iitti kuuluu Kymenlaakson pelastuslaitokseen. Kunnalla on yksi edustaja laitoksen johtokunnassa. Pelastuslaitos toimii isäntäkuntamallilla: Kotka on isäntäkunta. Iitillä on kaksi sopimuspalokuntaa: Iitin ja Vuolenkosken VPK:t.

Tilanne jatkossa: Maakuntauudistuksen jälkeen Iitti kuuluu Päijät-Hämeen pelastuslaitokseen, jonka hallinnasta vastaa maakunnan liitto Päijät-Hämeen liitto. Kalusto siirtynee Iitille uuteen pelastuslaitokseen. Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtaja Vesa Parkko arvioi, että rahaa ei liiku, kun siirto tapahtuu. Pelastuslaitosjako on menossa uusiksi maakuntauudistuksen myötä. On puhuttu pelastustoimen viidestä pelastuslaitoksesta. Parkon mukaan Iitin maakunnan vaihdos ei tuo ongelmia.

Vaalit ja politiikka

Tilanne nyt: Iitti on osa Kaakkois-Suomen vaalipiiriä. Puolueyhdistykset kuuluvat Kaakkois-Suomen tai Kymenlaakson piireihin.

Tilanne jatkossa: Iitti siirtyy osaksi Hämeen vaalipiiriä. Kouvolan Sanomat kertoi lauantaina, että Iitin, Heinäveden ja Joroisten maakuntavaihdos tarkoittaa Kaakkois-Suomen vaalipiirille todennäköisesti yhden kansanedustajapaikan vähenemistä 17:stä 16:een. Puolueyhdistykset siirtyvät Hämeen piiriin.

Uskonto

Tilanne nyt: Iitin seurakunta on osa Kouvolan rovastikuntaa ja Mikkelin hiippakuntaa.

Tilanne jatkossa: Maakunnan vaihtuminen ei automaattisesti tarkoita hiippakunnan vaihtumista. Iitin läntisen naapurin Nastolan seurakunta on osa Lahden seurakuntayhtymää ja Hollolan rovastikuntaa. Hollolan rovastikunta kuuluu taas Tampereen hiippakuntaan.

Mikkelin hiippakunnan lakimiesasessori Jyri Klemola sanoo, että hiippakunnan vaihdos edellyttää aina kirkon omien toimielinten pohdintaa ja päätöstä. Toisin sanoen hiippakuntajaon määrittelee kirkko itse.

Edunvalvonta ja elinkeinopolitiikka

Tilanne nyt: Iitti kuuluu Kymenlaakson liittoon. Iitin euroista meni viime vuonna sosiaali- ja terveyspalveluihin 63 prosenttia, 34 omaan tuotantoon ja 3 prosenttia yhteistyöhön Kymenlaakson kanssa.

Yhteistyöstä palo- ja pelastustoimi vie noin 600 000 euroa ja ympäristöterveydenhuolto ja eläinlääkintähuolto noin 200 000 euroa. Yhteistyö kehitysyhtiö Kinnon ja Kymenlaakson liiton kanssa veivät molemmat alle 70 000 euroa.

Tilanne jatkossa: Iitti siirtyy Päijät-Hämeen liittoon. Myös elinkeinopolitiikassa Iitti kääntynee Päijät-Hämeen suuntaan. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Salonen (kesk.) korostaa, että Iitin täytyy osata katsoa edelleen molempiin suuntiin. Hän pitää muun muassa Kimolan kanavaa ja Kymi Ring -moottorirataa sellaisina hankkeina, jotka hyödyttävät kiistattomasti niin Iittiä kuin Kouvolaa.

Janne Rönkkö

Janne Rönkkö

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat