Ydinkeskusta ry:n ja kaupungin välinen yhteistyösopimus jäi pöydälle — "En tiedä, miten rahoitamme tulevan kuun toiminnan"

Yhdistys oli toimittanut tarvittavat dokumentit kaupungille, mutta niitä ei ollut liitetty kaupungin konsernijaoston kokousaineistoon. Asia käsitellään uudelleen jaoston kokouksessa ensi kuussa. Toiminnanjohtaja pohtii, miten tulevan kuun toiminta rahoitetaan.

Katja Juurikko

Uuden Manskin avajaisia juhlitaan huhtikuun 21. päivä. Kouvolan Ydinkeskusta ry vastaa juhlien järjestämisestä.
Uuden Manskin avajaisia juhlitaan huhtikuun 21. päivä. Kouvolan Ydinkeskusta ry vastaa juhlien järjestämisestä.

Kouvolan kaupunginhallituksen konsernijaosto ei hyväksynyt kaupungin ja Kouvolan Ydinkeskusta ry:n välistä yhteistyösopimusta maanantaisessa kokouksessaan.

Päätösesityksen mukaan kaupunki maksaa yhdistykselle sovittujen tehtävien hoitamisesta 50 000 euroa tänä vuonna. Yhdistys vastaa esimerkiksi Jaakonpuiston lavan esiintymisvuorojen jaosta ja toripaikkojen luovuttamisesta. Lisäksi kaupunki rahoittaa erikseen sovittujen tapahtumien järjestämistä yhteensä 40 000 eurolla. Yhdistys vastaa muun muassa Kouvolan Komian järjestämisestä.

Kokousaineistosta puuttui dokumentti

Jaoston jäsenen Janne Wallin (kesk.) mukaan yhdistyksen viime vuoden toimintakertomus puuttui kokousaineistosta.

— Kyse ei ole epäluottamuksesta vaan siitä, että haluamme käsitellä tulevan päätöksen asianmukaisesti. Haluamme tietää, mihin olemme myöntämässä rahaa, Wall sanoo.

Kaupungin kehitysjohtajan Petteri Portaankorvan mukaan Ydinkeskusta oli toimittanut vaadittavat asiakirjat määräaikaan mennessä. Hänen mukaansa yhdistyksen edellisen vuoden toimintakertomusta ei kuitenkaan ole ollut tapana liittää kokousaineistoon aikaisempinakaan vuosina.

Kyse ei ole epäluottamuksesta vaan siitä, että haluamme käsitellä tulevan päätöksen asianmukaisesti. — Janne Wall

— Toimintakertomuksesta on tarvittaessa käyty keskustelua kokouksessa. Minulla ei ollut etukäteen tietoa siitä, että konsernijaoston jäsenet kaipaisivat toimintakertomusta.

Portaankorva itse ei päässyt kokoukseen. Hän oli tuolloin Lahdessa seminaarissa kutsuttuna puhujana.

— Jos olisin ollut kokouksessa, olisin varmasti osannut vastata jaoston jäsenten kysymyksiin koskien Ydinkeskustan toimintakertomusta.

Noin kolmasosa yhdistyksen rahoituksesta tulee kaupungilta

Ydinkeskustan toiminnanjohtajaa Marikka Ruotsalaista rahojen maksatuksen viivästyminen harmittaa.

— Hoidamme tietysti sopimukseen kirjatut velvoitteet ikään kuin sopimus olisi olemassa. En vain tiedä, miten pystymme toimimaan taloudellisesti seuraavan kuukauden ajan.

Ruotsalaisen mukaan yhdistyksen rahoituksesta noin kolmasosa tulee kaupungilta.

Wall arvioi, että yhteistyösopimus hyväksytään esityksen mukaisesti konsernijaoston seuraavassa kokouksessa huhtikuussa.

Kommentoi, miten Kouvolan ydinkeskustaa tulisi kehittää?

Uuden Manskin avajaisia vietetään 21. päivä huhtikuuta. Mitä Kouvolan ydinkeskusta mielestäsi kaipaa? Miten keskustaa tulisi kehittää? Keskustele aiheesta kommnettikentässä.