Kouvolan pääpaloaseman peruskorjaus saamassa 5,4 miljoonaa euroa — Korjaus alkaa vuonna 2021

Kouvolan VPK:n uusia tiloja aletaan rakentaa ensi vuonna. Lopullisen sanan asiassa sanoo Kouvolan kaupunginvaltuusto.

Moises Garibay

Kouvolan VPK:n uusi paloasema on tarkoitus rakentaa nykyisen pääpaloaseman pohjoispäähän eli kuvassa vasemmalle.
Kouvolan VPK:n uusi paloasema on tarkoitus rakentaa nykyisen pääpaloaseman pohjoispäähän eli kuvassa vasemmalle.

Kouvolan pääpääpelastusaseman peruskorjaus ja uuden paloaseman rakentaminen Kouvolan VPK:lle liikahtivat maanantaina eteenpäin.

Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että tämän vuoden talousarvioon hyväksytään rakennussuunnitteluun 400 000 euron lisämääräraha. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi ehdotetaan hyväksyttäväksi yhteensä 8,1 miljoonaa euroa.

Moises Garibay

Maanantaina Kymenlaakson pelastuslaitoksella vietettiin 112-päivää. Kalustoon oli tutustumassa monenikäisiä vieraita.

Laajennusosan rakentaminen Kouvolan VPK:n käyttöön maksaa 2,3 miljoonaa ja pääpaloaseman peruskorjaus 5,4 miljoonaa. Tilapalvelut on esittänyt hankkeen jakamista kolmelle vuodelle siten, että tänä vuonna tehdään rakennussuunnittelu, ensi vuonna rakennetaan laajennusosa ja vuonna 2021 peruskorjataan pääpaloasema.

Vuosien 2020—2021 määrärahat käsitellään aikanaan talousarvioiden ja taloussuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä.

Hankesuunnitelma hyväksyttiin lokakuussa

Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtokunta hyväksyi hankesuunnitelman peruskorjauksesta ja lisärakennuksesta viime lokakuussa.

Suunnitelman ovat tehneet yhdessä pelastuslaitos ja Kouvolan kaupungin tilapalvelut. Työryhmässä on ollut mukana myös VPK:n edustus.

Kouvolan pääpelastusasema on vuodelta 1991. Aseman sisäilman laatua selvitettiin viime vuoden keväällä. Tiloissa on ollut merkkejä sisäilmaongelmista.

Suunnitelman lähtökohtana on ollut, että peruskorjattu ja laajennettu asema on pelastustoimen ja ensihoidon käytössä vuosikymmeniä eteenpäin.

VPK toimii kahdessa eri paikassa

Kouvolan VPK toimii tällä hetkellä kahdessa eri kiinteistössä: keskustassa vanhalla paloasemalla Brankkarilla ja Rekolassa VPK-talolla.

Vapaapalokunnan päällikkö Veli-Matti Aaltonen sanoo, että suunnitelma VPK:n uuden paloaseman rakentamisesta pääpelastusaseman yhteyteen on hyvä.

— Nykyiset tilamme ovat huonot, jopa surkeat. Tarvitsemme kipeästi uusia tiloja. Toimintaa haittaa sekin, että VPK on hajasijoitettuna kahdessa eri paikassa: sammutuskalusto on Brankkarilla ja miehistöautot ja harjoitustoiminta taas Rekolassa.

”Hyötyä molemmin puolin”

Aaltonen jatkaa, että vapaapalokuntalaisten haaveena oli rakentamisen käynnistyminen jo tänä vuonna. Jos valtuusto hyväksyy hankkeen, rakentaminen alkanee vasta ensi vuonna.

Alun perin selviteltiin myös sitä vaihtoehtoa, että VPK olisi jatkanut nykyisessä kiinteistössä Brankkarilla. Kiinteistö oli kuitenkin teknisesti niin huonossa kunnossa ja pieni, että vaihtoehto hylättiin.

VPK:n tilojen rakentamisesta pääpelastusaseman yhteyteen on Aaltosen mielestä hyötyä molemmin puolin.

— Varmasti synergiaetuja tulee ajan mittaan. Esimerkiksi kaluston liikuttelu ja huolto ovat sellaisia asioita, jotka onnistuvat ikään kuin saman katon alla nykyistä paremmin.

Osa laajennukseen rakennettavista tiloista on pääpelastusaseman ja VPK:n yhteiskäytössä.

35—40 aktiivia hälytysosastossa

Kouvolan VPK:n hälytysosastossa on tällä hetkellä noin 35—40 aktiivista vapaapalokuntalaista. Nuoria heistä on noin 10. Harrasteosastossa on mukana noin 20 vapaapalokuntalaista.

— Kun saamme uuden aseman, tavoitteena on saada lisää nuoria toimintaan mukaan.

Aaltosen mukaan Kouvolan VPK:lla on 50—70 hälytystä vuosittain, eli keskimäärin ainakin kerran viikossa. Vapaapalokuntalaiset haalitaan tarvittaessa paikalle puhelimitse. Muutamilla on käytössään myös kaukohakulaite.