Kouvolan Ydinkeskustan kavallusjutun käsittely alkoi - Entiseltä toiminnanjohtajalta vaaditaan yli 250 000 euron korvauksia

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Kouvolan Ydinkeskusta ry:n kavallusjutun käsittely on alkanut Kymenlaakson käräjäoikeudessa. Syytettynä on yhdistyksen entinen toiminnanjohtaja Marja-Leena Monni, jota epäillään törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Lisäksi oikeuteen joutuu mies, jota epäillään avunannosta törkeään kirjanpitorikokseen.

Tiistain valmisteluistunnossa käydään läpi syytettä, vaatimuksia ja todistajia sekä päätetään jatkon aikataulusta. Monni ei itse ole paikalla istunnossa.

Keskustayhdistys vaatii Monnia korvaamaan noin 250 000 euroa kavallettuja varoja sekä oikeudenkäyntikulut ja erityistilintarkastuksen vaatimat kulut.

Monni on ennakkovastauksessaan myöntänyt perusmuotoisen kavalluksen ja kirjanpitorikoksen. Hän on tunnustanut käyttäneensä yhdistyksen varoja oikeudettomasti omiin tarkoituksiinsa.

Toinen syytetty on toiminut yhdistyksen kirjanpitäjänä. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

Tapauksen esitutkinnassa on kuultu lukuisia henkilöitä ja käyty läpi laajaa aineistoa.