Jokelan ekopiste tursusi pahvia alkuviikosta — 88-tuumaisen television pakkauslaatikkoa ei kannata tunkea kokonaisena puristimeen

Kierrätyspisteille kuulumattomasta jätteestä koituu vuosittain noin puolen miljoonan euron kulut.

Petri Mäkelä

Jokelan ekopisteen puristimen edusta tursusi kierrätyspahvista. Puristimessa oli toimintahäiriö.
Jokelan ekopisteen puristimen edusta tursusi kierrätyspahvista. Puristimessa oli toimintahäiriö.

Jokelan kierrätyspiste Valkealassa pursusi pahvia alkuviikosta. Puristimen eteen oli kertynyt suurehko kasa pakkausjätettä.

Syynä sotkuun oli pahvipuristimen toimintahäiriö.

— Meillä on Jokelassa puristin kartongille. Maanantai-iltana ilmoitettiin, että puristimessa on häiriö, kertoo Suomen Pakkauskierrätys Rinki oy:n aluepäällikkö Jari Koivunen.

Hänen mukaansa puristin oli määrä huoltaa torstain aikana.

Isot pahvilaatikot voivat jumittaa puristimen

Rinki oy:llä on Suomessa 550 puristinta.

— Joskus kone saattaa päättää, ettei toimi, Koivunen kertoo.

Varsinaiset konerikot ovat harvinaisia, mutta joskus kone voin mennä jumiin liian ison pahvilaatikon takia. Esimerkiksi kodin elektroniikka tai huonekalut voivat olla pakattu suuriin pahvilaatikoihin.

— 88-tuumaisen television laatikko on niin iso, että se voi holvata. Laatikko ei mene pohjalle, vaan kerää tavaraa päälleen.

Puristin ilmoittaa tyhjennystarpeesta

Koivusen mukaan yksi puristin vastaa 40—50 nostosäiliötä. Puristin seuraa automaattisesti täyttöastetta.

— Kun puristin on 80-prosenttisesti täynnä, se ilmoittaa täyttymisestään.

Säiliöiden tyhjennysväli vaihtelee ekopisteiden käyttöasteen mukaan. Toisinaan pääsee kuitenkin käymään niin, että astiat tursuavat yli äyräidensä. Koivusen mukaan tällöin on kyse poikkeuksesta.

— Joskus jonkin firman auto saattaa tuoda kaksi säiliötä kerralla täyteen, vaikka astiat on tarkoitettu kotitalouksille.

Jätesäiliöiden pienet suuaukot johtuvat turvallisuusmääräyksistä

Kotitaloudet tuovat ekopisteille myös tavaraa, jonka oikea osoite olisi jäteasema.

— 99,5 prosenttia käyttäjistä hoitaa asiat kunnolla, mutta valitettavasti 0,5—1 prosenttia käyttäjistä sotkee, ja se näkyy.

Rinki oy:hyn tulee palautetta jäteastioiden aukon pienuudesta. Koivusen mukaan aukkojen koko johtuu turvallisuusmääräyksistä. Pienet suuaukot estävät esimerkiksi lapsia kiipeämästä säiliöihin.

Koivusen mukaan pesukoneista, sohvakalustoista ja muusta ekopisteille kuulumattomasta jätteestä koituu vuosittain noin puoli miljoonaa euroa ylimääräisiä kuluja.

Jokainen kuluttaja maksaa kierrätyksestä

Kuluttajille tarkoitetusta pakkausten kierrätyksestä vastaavat yritykset, jotka pakkaavat tuotteita Suomessa tai maahantuovat Suomeen pakattuja tuotteita. Koivusen mukaan viime kädessä kierrätysverkostosta maksaa kuitenkin jokainen kuluttaja.

— Ekopisteillä on 5,5 miljoonaa maksajaa Suomessa. Kun menet kauppaan ja ostat maitotölkin, maksat siitä 75 sentistä euroon. Hinnasta puoli senttiä on kierrätysmaksua.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut