Kouvolan lukiot etäopetukseen maanantaista alkaen - Ylioppilaskirjoitukset järjestetään silti normaalisti

Lukioihin on varattu erilliset tilat kokelaille, jotka tuntevat olonsa flunssaiseksi. Erillistä karanteenitilaa ei tulekaan. Lukiot suljetaan huhtikuun alkuun asti.

Lukas Pearsall

Kouvolan lukioiden ovet pannaan säppiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Opiskelijat siirtyvät etäopetukseen.
Kouvolan lukioiden ovet pannaan säppiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Opiskelijat siirtyvät etäopetukseen.

Kouvolan lukiot siirtyvät etäopetukseen maanantaista 16. maaliskuuta alkaen. Lukiot pysyvät suljettuina 1. huhtikuuta asti.

Ylioppilaskirjoitukset järjestetään normaalisti.

Asiasta kerrottiin opiskelijoille ensin Wilman kautta ja sunnuntaina iltapäivällä kaupungin verkkosivuilla.

— Haluamme varmistaa, että lukiot kykenevät kaikissa olosuhteissa hoitamaan ensi viikolle keskitetyt ylioppilaskirjoitukset. Ehkäisemme näin koronaviruksen leviämistä erityisesti kirjoittajien keskuuteen rajaamalla lukioissa olevan opiskelijajoukon vain kirjoituksiin osallistuviin, sanoo kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi.

Maanantaina 16.3. opiskelijat voivat kello 16:een mennessä hakea lukiossa olevat tarvikkeensa sekä palauttaa esitarkastukseen laskimensa ja taulukot ylioppilaskirjoituksia varten. Lukioiden ovet ovat suljettuina etäopetuksen ajan.

Opettajat huolehtivat etäopetuksen ohjeistusten antamisesta omien opetusryhmiensä opiskelijoille. Etäopetusaikana on erityisen tärkeää seurata aktiivisesti Wilmaa ja Peda.net -oppimisympäristöä.

Lukioiden opinto-ohjaajan, opettajan tai opiskeluhuoltohenkilöstön tapaamisesta on mahdollista edelleen sopia tapauskohtaisesti.

Suositus sosiaalisten kontaktien välttämiseksi

Kaupunki suosittelee nuoria välttämään etäopetusaikana fyysisiä kokoontumisia ja sosiaalisia kontakteja sekä käyttämään yhteydenpitoon sosiaalista mediaa.

 Kaikkien matkoilta palaavien tai flunssan oireita tuntevien ylioppilaskirjoituksiin osallistuvien kokelaiden on otettava välittömästi yhteyttä rehtoriinsa. Flunssan oireita tuntevien ylioppilaskokelaiden tulee ottaa yhteys lukion rehtoriin.

Tartuntatautilain mukaisen karanteenipäätöksen saaneiden opiskelijoiden tulee ottaa yhteys rehtoriin. Heidän yo-kokeeseen ilmoittautumiseen haetaan mitätöintiä ylioppilastutkintolautakunnan ohjeistuksen mukaan.

Elimäelle ei tulekaan karanteenitilaa

Elimäen koulukeskukseen varattavasta karanteenitilasta on luovuttu, Niemi kertoo.

— Ylioppilastutkintolautakunta muutti kevään aikataulua viime viikon lopulla. Emme mitenkään olisi ehtineet saada karanteenitiloja valmiiksi vaaditulla tavalla.

Sen sijaan jokaiseen lukioon on varattu erilliset tilat sellaisille kokelaille, jotka tuntevat olonsa flunssaisiksi. Kyseiset tilat löytyvät niin Yhteislyseosta, Kuusankosken lukiosta kuin Valkealan lukiosta. Elimäen lukion ylioppilaskokelaat suorittavat tutkintonsa Kuusankosken lukion tiloissa.

Harri Teitto

Ylioppilaskirjoitukset järjestetään Kouvolassa normaalisti, vaikka lukiot muuten siirtyvätkin etäopetukseen huhtikuun alkuun saakka.
Ylioppilaskirjoitukset järjestetään Kouvolassa normaalisti, vaikka lukiot muuten siirtyvätkin etäopetukseen huhtikuun alkuun saakka.

— Kouvolassa ei onneksi vielä ole yhtään koronalle altistunutta yo-kokelasta, Niemi sanoo Kymsoten tietoihin viitaten.

Ylioppilaskirjoituksissa noudatetaan ylioppilastutkintolautakunnan ohjeita.

Yo-kirjoitukset turbovauhdilla ensi viikolla

Kevään ylioppilaskirjoitukset jatkuvat maanantaina 16.3. toisen kotimaisen kielen kokeella. Tiistaina 17.3. on vuorossa uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian, maantieteen ja terveystiedon koe.

Keskiviikkona 18.3. on matematiikan pitkän ja lyhyen oppimäärän vuoro, torstaina 19.3. psykologia, filosofia, historia, fysiikka ja biologia. Perjantaina 20.3. on vieraan kielen pitkän oppimäärän koe.

Uutista päivitetty ja täydennetty kello 16.30

Luetuimmat