Puolustusvoimilla kuluu satoja tuhansia kasvosuojia – Varusmiehet käyttävät lomillaan suojia mennen tullen

Ensihoidossa kasvosuojia käytetään Kouvolan alueen autoissa jopa 100 päivässä.

Katja Juurikko

Korona-aikana Karjalan prikaatiin Vekaranjärvellä ei ole päässyt vieraita.
Korona-aikana Karjalan prikaatiin Vekaranjärvellä ei ole päässyt vieraita.

Puolustusvoimissa on viikon päivät totuteltu kasvomaskien käyttöön. Karjalan prikaatissa, kuten muissakin joukko-osastoissa kasvomaskisuositukset otettiin käyttöön sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaan viikko sitten keskiviikkona.

– Se on vaatinut totuttelua meillä niin kuin muuallakin, mutta niiden käytössä on päästy hyvin liikkeelle, Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Juhana Skyttä kertoo.

Puolustusvoimilla maskien menekki riippuu siitä, minkälaisissa tilanteissa niitä käytetään. Skytän mukaan varuskunnassa suojaudutaan ensisijaisesti pysyttelemällä omissa osastoissa ja noudattamalla turvavälejä. Kasvomaskeja käytetään niissä tilanteissa, joissa turvaetäisyys oman joukon ulkopuolisiin henkilöihin voi jäädä vajaaksi yli 15 minuutin ajan sisätiloissa oltaessa. Ohjeistus koskee erityisesti varusmiehiä ja heidän kouluttajiaan.

– Jos kokoonnumme sisätiloissa, missä turvavälit eivät toteudu, silloin kaikilla on kasvomaskit.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jussi Lopperi

Puolustusvoimissa viime viikosta lähtien totuteltu kasvomaskien käyttöön.
Puolustusvoimissa viime viikosta lähtien totuteltu kasvomaskien käyttöön.

Satojen tuhansien tilaus

Varusmiehet käyttävät kasvomaskeja lomille lähtiessään. Lomakuljetuksia varten varusmiehille jaetaan aina viisi kappaletta kertakäyttömaskeja. Maski tulee vaihtaa aina, kun sen on kertaalleen ottanut pois kasvoiltaan. Muuten maskien jakelu on perusyksiköiden omalla vastuulla. Paluumatkalla ja vapaajakson jälkeen varuskuntaan palattuaan varusmiehet pitävät alkuun omissa osastoissaankin kaiken varalta maskeja.

Niiden käyttö on sen verran suurta ja jatkuvaa, että tilauksia tehdään sitä mukaa, kun varastot hupenevat. — Jaana Kuusisto

Puolustusvoimilla on käytössään pestäviä ja kertakäyttöisiä kasvomaskeja. Kangasmaskit on hankittu jo keväällä, kun koronatilanne oli vielä epäselvä ja ensitieto mahdollisista maskien käytöstä tuli puolustusvoimille. Kangasmaskeja ei kuitenkaan ole käytössä läheskään yhtä paljon kuin kertakäyttöisiä. Kertakäyttömaskeja puolustusvoimat tilasi muutaman satatuhatta kappaletta, mutta jatkotilauksiinkin puolustusvoimat on varautunut.

– Niiden käyttö on sen verran suurta ja jatkuvaa, että tilauksia tehdään sitä mukaa, kun varastot hupenevat, Karjalan prikaatin tiedotussihteeri Jaana Kuusisto sanoo.

Raskaamman maskin käytön kynnys madaltunut

Kymsoten ensihoidossa Kouvolassa kasvomaskeja on käytetty aina. Koronan myötä suojaimien käyttö on kuitenkin merkittävästi lisääntynyt.

– Mielestäni nyt suojautuminen huomioidaan matalariskisemmissäkin tilanteissa aiempaa paremmin. Ensihoidossa enemmän käytettävää kevyempää kirurgista kasvosuojaa on riittänyt toistaiseksi. Sitä löytyy varastostakin kohtalaisen hyvin, Kymsoten ensihoidon palvelualuepäällikkö Janne Wall sanoo.

Koronaepidemian aikana ensihoidon käyttöön on varastoitu normaalia enemmän myös raskaampia suojia. Myös niiden käytön kynnys on epidemian aikana madaltunut ja käyttö selvästi lisääntynyt.

– Niitä käytetään aina, kun on kyse riskipotilaista.

Vuositasolla ensihoidossa käytettävien kasvomaskien kokonaismäärää on Wallin mukaan mahdotonta arvioida. Vuorokaudessa hän laskee kasvomaskeja kuluvan noin 30–100 päivästä riippuen kaikissa Kouvolan alueen ensihoidon autoissa.