Henkilöauto ajoi katolleen ojaan Jaalassa – Kuljettaja väisti eläintä

Auto romuttui, mutta kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti.

Marjo Latvanen

Henkilöauto ajoi katolleen ojaan Jaalassa – Kuljettaja väisti eläintä

Henkilöauto ajoi ulos tieltä ja päätyi ojaan katolleen Huhdasjärvellä Jaalassa lauantaina puolenpäivän aikaan.

Ryhmänjohtajapäivystäjä Tommi Lautamatti Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että auto vaurioitui ajokelvottomaksi, mutta kuljettaja selvisi ensihoidon tarkastuksella.

Autossa ei kuljettajan lisäksi ollut muita ihmisiä. Kuljettaja kertoi väistäneensä eläintä, minkä jälkeen hän oli menettänyt autonsa hallinnan.

Onnettomuus sattui Vesalantiellä lähellä Mäntyharjuntien risteystä. Hälytys tuli kello 12.04.