Tilaajalle

Valkealan Iltatähden toiminnanjohtaja: Asiakkaamme ovat maksaneet lääkäripalvelusta, jota he eivät ole saaneet — Viimeksi Attendon lääkäri on käynyt palvelukeskuksessa elokuussa

Attendon lääkärit kirjasivat kouvolalaisten sairauskertomuksia Päijät-Hämeen potilastietojärjestelmään. Kouvolan kaupunki on lähettänyt Attendolle 5000 euron laskun potilastietojen putsauksen aiheuttamista kuluista.

Jussi Lopperi

Valkealan Iltatähden toiminnanjohtaja Arja Kaitainen kertoo, että lääkärin saamisessa Iltatähteen on ollut jo pitkään ongelmia.
Valkealan Iltatähden toiminnanjohtaja Arja Kaitainen kertoo, että lääkärin saamisessa Iltatähteen on ollut jo pitkään ongelmia.

Valkealan Iltatähden 70 asukasta on jäänyt Attendon lääkäripulan vuoksi ilman lääkäripalveluja pitkäksi aikaa, vaikka Kouvolan kaupunki on palvelun tilannut ja maksaa siitä.