Kouvolan keskustasta pääsee perjantaina tavallista helpommin bussilla — Taiteiden yöhön on lisätty bussivuoroja keskustaan ja keskustasta etenkin yöaikaan

Perjantaina lisävuoroja pois Kouvolan keskustasta kulkee etenkin pikkutunneilla. Myös vuoroja keskustan suuntaan ja Taideruukille on lisätty.

Katja Juurikko

Joukkoliikenne on Kouvolassa tavallista perjantaita vilkkaampaa Taiteiden yönä.
Joukkoliikenne on Kouvolassa tavallista perjantaita vilkkaampaa Taiteiden yönä.

Taiteiden yönä ajetaan normaalien aikataulun mukaisten perjantaivuorojen lisäksi ylimääräisiä bussivuoroja. Myöhään illalla ja yöllä ajetaan lisävuoroja keskustasta Eskolanmäkeen, Lehtomäkeen, Tornionmäkeen, Kuusankoskelle ja Voikkaalle, Myllykoskelle, Inkeroisiin, Anjalaan, Korialle, Elimäelle, Valkealaan ja Uttiin.

Edellämainituista järjestetään lisävuoroja myös keskustan suuntaan. Lisäksi Kuusankosken Taideruukin pihaan on järjestetty lisävuoroja Matkakeskukselta ja Kuusankoskelta.

Kaikilla vuoroilla matkan hinta on normaali linja-autolipun hinta.

Lisävuorot eivät näy reittioppaassa, ne löytyvät tästä linkistä kaupungin sivuilta.

Taiteiden yönä ohjelmaa järjestetään muun muassa Manskilla, kauppatorilla, ravintoloissa ja pääkirjastolla sekä Kouvola-talolla, museokorttelissa ja Kuusankosken Taideruukissa.

Luetuimmat