Jenkkiautoharrastus voi olla ajelua, rakentelua ja yhdessäoloa

Jussi Lopperi

Kenworth painaa yli kahdeksan tonnia ja on kahdeksan metriä pitkä sekä neljä metriä korkea.

Jussi Lopperi

Juha Jauhiaisen mukaan jenkkirekat eroavat eurooppalaisista esimerkiksi sisustukseltaan ja killtävien osien määrältä. Ajettavuudeltaan ne eivät Jauhiaisen mukaan ole mitenkään ylivoimaisia.

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Teppo Ekhrothille ja Jani Moisiolle Old Street Cruisersin tapahtumat ovat tuttuja jo usean vuoden ajalta. Ekhrothin mukaan cruisingeissa viehättää yhteisöllisyys, autot ja tunnelma.

Jussi Lopperi

YHTEISKUVIS KOMBOON. Cruising on leppoisaa puuhaa. Letkassa tunnelma kasvaa loppua kohden ja yhteisöllisyys tiivistyy. Aina edes rassamiselta ei vältytä cruisingissa, jos auto tekee tenät jollain pysäkillä. Ei ole lainkaan kummallista nähdä välillä konepeittoa pystyssä.

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Cruisingissa ajetaan letkassa harrasteautoilla. Matkalle mahtuu usein muutama pysäkki, jossa keräännytään juttelemaan ja pitämään vessataukoa. Old Street Cruisersin kesän avajaiscruising päätyi mutkien kautta Kouvolan keskustaan Bar Downtownin edustalle.

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Jussi Lopperi

Päät kääntyvät huoltoaseman kahviossa, kun kouvolalainen Juha Jauhiainen saapuu huoltoasemalle. Suurikokoinen harrastuspeli herättää siinä määrin huomiota, että kyselijöitä ja kuvien ottajia riittää välillä tungokseksi asti.

— Joskus kahvilta ei meinaa päästä pois. Ihmeen paljon tuo kulkine herättää huomiota aikaisempiin harrastevehkeisiini verrattuna.

Ei ihme. Jauhiaisen kulkuneuvona toimii vuoden 1984 Kenworth W900B. Tummanpuhuva yli kahdeksan tonnia painava rekka on pysäyttävä näky etenkin aurinkoisella kelillä, kun valtava keula etupuskureineen, pystyssä seisovat pakoputket, isot tankit ja muut osat kiiltelevät kromisina. Komeudella on pituutta on kahdeksan metriä, korkeutta neljä.

— Pitää välillä katsella mistä paikoista sillä mahtuu kulkemaan, etteivät pakoputket ota osumaa.

41-vuotias Jauhiainen on ammatiltaan rekkakuski. Hän on aina ollut innoissaan amerikkalaista autoista. Ennen Kenworthia hän on omistanut useammankin harrasteauton, mutta saadakseen Kenworthin hän myi muut pois.

— Eräs tuttavani on erikoistunut tuomaan jenkkirekkoja maahan. Näin kerran erään Peterbilt-rekan nettihuutokaupassa, ja idea tämän hankkimisesta lähti siitä liikkeelle.

Kenworthin Jauhiainen sai valmiiksi katsastettuna kesällä 2016. Sitä ennen se oli matkannut muutaman viikon Yhdysvaltojen itärannikolta kohti Suomea rahtilaivan kansirahtina. Jenkkirekkoihin liittyvä populaarikulttuuri on tullut Jauhiaiselle tutuksi vasta rekan hankinnan jälkeen. Legendaariset rekkaleffat, kuten Raivopäät (1978) ja Konna ja Koukku (1977), hän on nähnyt vasta Kenworthin hankittuaan.

Valoja ja kiiltäviä osia

Valtava rekan nuppi ei ole aivan tehdasasussaan, sillä siihen on asennettu ledinauhoja, valoja sekä kromisia aksenttiosia.

— Muuten nuppi on ihan vakiokunnossa. Vanhat rekat ovat siitä kiitollisia harrastekohteita, että niistä puuttuu paljon nykyvehkeiden rajoituksia, kuten piirturit ja nopeusrajoittimet.

Jauhiainen löytää monia eroja vanhan Kenworthin ja nykyrekan väliltä. Ohjaamon tilat ovat varsin kompaktit, lisäksi mittareita löytyy kojetaulusta melkoinen armada.

— Kenworthin kääntösäteestä huomaa, että se on suunniteltu Yhdysvaltojen pitkiä suoria varten. Rekka ei käänny, vaan kaartaa, Jauhiainen nauraa.

Jauhiainen on ehtinyt ajaa rekallaan jo reilut kaksituhatta kilometriä. Kesän aikana hän aikoo vierailla sillä muutamissa kesätapahtumissa. Suomessa on jenkkirekkoja jonkin verran. Kouvolastakin näitä löytyy muutamia.

Jauhiaiselle Kenworth ei ollut lapsuuden unelmien täyttymys, vaan harrastepeli muiden joukossa. Hän arvelee, ettei aja sillä loppuikää.

— Tällä mennään nyt toistaiseksi. Ihan heti en ole sitä kuitenkaan myymässä pois.

Rokki soi ja bensa haisee

Jussi Lopperi

Cruising-letkaa on vaikea olla huomaamatta sellaisen lipuessa ohitse. Monien mielestä yksi cruisingin hauskuuksista onkin nähdä muiden tielläkulkijoiden päiden kääntyvän letkan tullessa kohdalle.

Vuonna 2007 alkunsa saanut harrasteajoneuvokerho Old Street Cruisers pitää päämajaansa Kouvolassa Rohtokallionkadulla. Aurinkoisena lauantai-iltapäivänä kerhotilan iso hiekkapiha täyttyy kerholaisten ja muiden autoharrastajien kulkupeleistä.

Ihmiset pyörivät autojen ympärillä. Tupakansavua leijailee ilmassa, ja ajoittain nenään käy vieno bensankatku harrastajien tehdessä säätöjä jenkkirautoihinsa. Rokki soi ja ihmiset juttelevat keskenään tuttavallisesti. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Jos eivät tunne, niin cruisingeissa kaikki tulevat nopeasti tutuiksi.

Siellä täällä kuuluu sihahtelevien juomatölkkien ääniä.

— Juomat kuuluvat cruising-perinteeseen. Kuskeilla on alkoholitonta, muilla saattaa olla muuta, nauraa Kari Onikki.

Onikki on saapunut paikalle komeasti rakennetulla vuoden 1960 Cadillacilla. Legendaarinen, pitkä siipiauto on maalattu punaisella, kimaltelevalla candy flake -maalilla. Auto kulkee matalalla viispuolaisilla kromivanteilla, joilla on valkosivurenkaat. Kyljestä on karsittu ylimääräisiä listoja. Cadillacin ikoninen ilme on tuttu monista elokuvista vuosien varrelta.

Auton rakentamiseen kului vuosikymmen, mutta vuonna 2008 valmistuneelle autolle ei ole kuluvana keväänä tarvinnut tehdä mitään. Se on jo selvinnyt kylmän kevään cruisingeista.

— Tampereen cruisingista palatessa matkalla satoi varmaan parikymmentä senttiä lunta. Jännitti hieman, nauraa Onikin avovaimo Marjo Jokela.

Onikki nauttii valmiista autosta. Pieniä parannuksia hän tekee siihen edelleen silloin tällöin. Esimerkiksi inspiraatio auton ajokorkeutta säätelevään ilmajousitukseen löytyi Virossa Haapsalun cruising-tapahtumassa.

Jussi Lopperi

Kari Onikin vuoden 1960 Cadillacia rakennettiin hiljalleen kymmenen vuoden ajan. Nyt Onikki keskittyy nauttimaan autonsa kyydistä. Autoon tehdään edelleen ajoittain pieniä parannuksia.

— Tuolloin Cadillacin pakoputket jäivät laivan ramppiin auton ollessa niin matala. Sen jälkeen asensin ilmajousituksen, jolloin autolla pääsee hankalimmistakin paikoista, Onikki kertoo.

Onikille kerhon kesäkauden avaus on kuulunut ohjelmaan jo kuuden vuoden ajan. Autoseurue löytää heti lukuisia syitä cruisingien vetovoimalle: tunnelma, moottoreiden ääni, ystävät ja autoilla liikkuminen saavat kaikki tasaisesti ääniä.

— Tämä on hyvä vaihtoehto sille, että istuisimme jossain kuppilassa. Osallistun Cadillacilla mielelläni useisiin tapahtumiin kesän aikana, kunhan löydän vain kuskin, Onikki nauraa.

Lauantaina Cadillacia ajaa Onikin ystävä Lauri Hakanen. Hakasta ei kuskin rooli haittaa. Hän pitää Cadillacilla ajamisesta ja istuu harvemmin takapenkillä.

— Eikä Lauri lähtisi kuskiksi, jos tarjolla olisi joku Lada, Onali lisää.

— Jos se olisi nappisilmä, niin kyllä lähtisin, Hakanen nauraa.

Jussi Lopperi

Topi Kapiainen, Joonas Kunnasluoto ja Aatu Heikkilä olivat ensimmäistä kertaa mukana Old Street Cruisersin tapahtumassa.

Haaveissa omat jenkit

Kolme parikymppistä nuorta miestä nojailee ruskeaan, hieman kantikkaaseen vuoden 1980 Dodge Aspeniin kerhotilan pihalla. Auton profiili on tuttu lukuisista 1980-luvun poliisisarjoista.

Ensimmäistä kertaa Old Street Cruisersin tapahtumassa mukana oleva ryhmä on liikkeellä 21-vuotiaan Topi Kapiaisen joulukuussa hankkimalla Aspenilla.

— Aspenissa viehätti hinta, amerikkalaisuus ja ikä. Auto on riittävän vanha, Kapiainen kertoo.

Yksi joukosta katselee pitkään ja hartaasti Onikin Cadillacia.

— Olisi upeaa joskus omistaa tuollainen, ihailee 21-vuotias Joonas Kunnasluoto.

Kunnasluodon isä harrastaa jenkkirautoja, joten V8-moottorien maailma on verenperintöä. Omaa autoa Kunnasluodolla ei vielä ole.

— Tavoitteena on, että saisi edes jonkun jenkin alle jossain vaiheessa.

Seurueessa oleva parikymppinen Aatu Heikkilä on haaveillut jo pitkään Pontiac Trans Amista. Luulen, että jenkkivehkeet ovat hienoja jopa sellaisen silmin, joka niitä ei harrasta.

Lukas Pearsall

Ummeljokelaisen Jussi Forsströmin tallista löytyy useampi harrastepeli. Parhaillaan työn alla oleva Dodge Challenger on jo viittä vaille valmis. Miehen tallista löytyy myös muuta kalustoa, kuten etualalla oleva Pontiac Firebird, vuoden 1970 Plymouth Barracuda-projekti sekä sininen AC Cobra -replika-auto.

Kolmikko löytää nopeasti samat syyt cruisailuille kuin Onikin Cadillac-miehistö: tunnelma, ihmiset ja rento meininki vetävät puoleensa.

Rakentelu voi olla ajelua tärkeämpää

Siinä missä puutarhaharrastajat kantavat pihakalusteet ulos ja nauttivat kevään hellivästä auringosta, autoharrastajat vetävät keväisin tallin oven entistä visummin kiinni ja tekevät pitkää päivää saadakseen autonsa kesäksi ajoon.

Vuoden 1970 Dodge Challengeria rakentavalla ummeljokelaisella Jussi Forsströmillä ei ole suoranaista kiirettä kevään takia. Auton kasaamista hoputtaa hieman se, että auto on jo myyty eteenpäin helsinkiläiselle yritykselle.

— Auton olisi teoriassa pitänyt jo olla valmis, mutta tässä on ollut muitakin projekteja. Challenger on tarkoitus katsastaa kuluvan viikon aikana.

Forsströmin talli on siisteyden perikuva. Kookkaassa teollisuushallissa kaikki on järjestelty nätisti paikoilleen eikä edes jäteöljy käryä tallissa.

Aggressiivisesti muotoiltu oranssi Challenger on tuttu kaikille muskeliautoelokuvien ystäville. Mikäli Quentin Tarantinon ohjaama toimintaelokuva Death Proof (2007) tai Richard C. Sarafianin Nasta Laudassa (1971) ovat tuttuja, tunnistaa helposti Challengerin vihaisesti irvistävän keulan sekä voimaa uhkuvan muotokielen. Forsströmin Challenger on rakennettu alkuperäisasuunsa. Teknisesti auto on täysin toimintakunnossa, vain sisusta puuttuu.

— Verhoilut odottavat vielä asentamista. Eräs ystäväni on pätevä verhoilija. Hän verhoili etupenkit, muuten sisustus on tilattu Yhdysvalloista.

50-vuotias Forsström on harrastanut jenkkirautoja jo vuosikymmenten ajan. Ensimmäisen jenkkirautansa hän hankki 17-vuotiaana. Vuoden 1965 suoraviivaisessa, tuplalamppuisessa ja hieman muskelihenkisessä Ford Galaxiessa riitti rakennettavaa nuorelle miehelle.

— Muistan, että sitäkin piti hitsata. En ole koskaan vierastanut autojen rakentamista. Itse olen opetellut, ja ongelmapaikoissa olen kysynyt muilta apua.

Lukas Pearsall

Forsströmiä ei haitaa, että Challener on myyty jo ennen valmistumistaan.

Jenkkikärpänen puri Forsströmia lapsena, kun hän katseli naapurinsa autokalustoa. Pihalla oli useampikin auto. Parhaiten hänelle jäi mieleen vuoden 1966 Mercury Parklane.

— Isosta autosta muistan parhaiten juustohöylää muistuttavan kattolinjan. Olin jopa kuskina tälle naapurille saatuani kortin.

Seuraava projekti odottaa jo

Forsström on entinen yrittäjä, joka edelleen valmistaa takorautaisia tuotteita sekä rakentaa erilaisia koneita tilauksesta. Challengerin valmistumista on viivästyttänyt eräälle yritykselle rakennettu venttiilinhiomakone.

— Olen hyvässä pisteessä, jossa takorautatyöt, koneiden rakennus ja autot ovat tavallaan harrastuksia, joita voin tehdä päivätyönäni.

Forsströmin verstas onkin kuin autoharrastajan unelma: tiloista löytyy jo myydyn Challengerin lisäksi muun muassa musta Dodge Charger, punainen Plymouth Barracuda, vihreä Pontiac Firebird sekä sininen AC Cobra -urheiluauto. Cobra on kopio. Alkuperäisestä kilpurista saisi Forsströmin mukaan pulittaa yli 200 000 euroa, mikäli sellainen eksyisi myyntiin.

— Vaikka ostin Challengerin alkujaan omaksi harrasteautokseni, en ole harmissani sen myymisestä. Pääsen kuitenkin ajelemaan kesäisin.

Forsström kertoo rakentavansa noin yhden auton vuodessa. Challengerin hän on rakentanut pääasiassa yksin. Itseoppinut autonrakentaja kertookin arvostavansa enemmän auton purkamista osiin ja uudelleenrakentamista kuin valmiilla autolla ajelua. Uusi projekti on jo odottamassa.

Tallin nurkassa istuu paljaaksi purettuna vuoden 1970 Plymouth Barracuda. Lukuisia elokuvia tähdittäneen automallin tunnistaa helposti, vaikka se on käytännössä pyörillään oleva tyhjä kori. Ruostetta siinä ei juurikaan ole, vaikka projektissa onkin kosolti tekemistä.

Vuoden päästä se on jo epäilemättä liikenteessä.

Niko Kaartinen