Kompostointi vähentää jätteenkuljetuksia — neuvontaa Jaalassa ja Kouvolan keskustassa

Raimo Eerola

Komposti vaatii hieman hoitoa, mutta palkitsee vaivat varmasti.

Kompostointi on kätevä keino käsitellä maatuvat jätteet omassa pihassa.

Kymenlaakson Jätteestä todetaan, että kompostointi on aina vapaaehtoista. Kompostoimalla maatuvat jätteet itse kuntalainen voi kuitenkin vähentää jätteenkuljetuksia. Ympäristö ja lompakko kiittävät.

Kompostointi ei ole vaikeaa, mutta tietoa ja hiukan viitseliäisyyttä se vaatii. Tiistai-iltana aiheesta on tarjolla ilmaista oppia Jaalan kirjastossa. Samasta aiheesta ja samalla kierrätyksestä puhutaan myös Marttakahviossa keskiviikkona.

Kymenlaakson Jätteen ohjeiden mukaan kompostoriin kelpaavat puutarhajätteiden lisäksi kaikki maatuvat, myrkyttömät ainekset, kuten lihan, kalan ja marjojen perkuutähteet, hedelmien, vihannesten, juuresten ja kananmunien kuoret, ruuantähteet, kuivuneet ja pilaantuneet elintarvikkeet, kahvin- ja teenporot suodatinpusseineen, kukkamulta, kuihtuneet kukat, lemmikkien kuivikkeet ja kissanhiekka.

Kompostiin voi kipata myös keitot ja kastikkeet, kunhan varoo, ettei kastele kompostia liikaa. Ruokajätteen joukkoon voit laittaa talouspaperia tai munakennoja. Myös biojäteastian suojana käytetty sanomalehtipaperi kompostoituu hyvin.

Maatumaton aines, kuten metalli, muovi ja lasi ei kuulu kompostiin, eivät myöskään pölynimurinpussit, vaipat, tupakantumpit, tuhka ja kalkki.

Kymenlaakson Jätteen komposti-ilta 27.6. kello 17.30—19. Jaalan kirjasto, Jaalantie 36. Kierrätys- ja kompostointineuvonta 28.6. kello 10—12. Marttakahvio, Kouvolan kauppatori.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.