Polttoaineet halvimmillaan vuosiin – "Ysivitosta" saa Kouvolassa jo alle 1,3 eurolla litralta

Polttoaineet: Koronaviruspandemia ja bensiinin hintasota ovat laskeneet polttoaineiden hintoja rajusti.

Jaakko Avikainen

Polttoaineiden hinta on laskenut alkuvuoden aikana. Asiantuntijat eivät usko sen laskevan enempää merkittävästi.
Polttoaineiden hinta on laskenut alkuvuoden aikana. Asiantuntijat eivät usko sen laskevan enempää merkittävästi.

Bensiini on halventunut roimasti viime aikoina. Polttoaine.net-sivuston mukaan keskihinta 95-oktaaniselle bensiinille oli Kouvolassa torstaina 1,309 euroa litralta.

Torstaina Kouvolan halvinta 95-oktaanista bensiiniä sai Keltakankaan ABC:lta. Litrahinnaksi oli ilmoitettu 1,286 euroa.

Halvinta dieseliä löytyi puolestaan Kauppalankadun ABC:ltä Kouvolan keskustan tuntumasta 1,194 euron litrahinnalla.

Polttoaine.net-sivuston mukaan 95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli Suomessa keskiviikkona 1,345 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli 1,239 euroa litralta.

Tilastokeskuksen mukaan vielä tammikuussa 95-oktaanisesta bensiinistä sai maksaa keskimäärin 1,55 euroa litralta ja dieselistä 1,46 euroa litralta.

Halvinta polttoainetta Suomessa myytiin torstaina Tuurin kyläkaupan bensa-asemalla. Siellä "ysivitosta" sai 1,187 euron litrahinnalla ja dieseliä 1,082 eurolla per litra.

Torstaina Suomen kalleimmat polttoaineet löytyivät torstaina Enontekiöstä. Ne maksoivat 95-oktaanisen bensiinin osalta 1,479 euroa litralta ja dieselin osalta 1,379.

Saudi-Arabia ja Venäjä aloittivat hintasodan

Bensiinin hinta on tullut aika reilustikin viime viikkoina alas, sanoi Suomen St1:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen jo viikko sitten.

Hänen mukaansa pumppuhinnat olivat korkeammalla ennen kuin Saudi-Arabia ja Venäjä aloittivat hintasodan muutama viikko sitten.

Wiljanen ei usko, että mitään merkittävää laskua enää tulisi.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich sanoi viime viikolla, että suurin syy bensan hinnan laskun taustalla on ilman muuta raakaöljyn hinnan lasku.

–– Itse asiassa öljyn hinnan perusteella bensahinnat olisivat voineet laskea vielä enemmän, ja lyhyellä tähtäimellä suunta lienee vielä alaspäin, von Gerich arvioi tuolloin.

95-oktaanisen bensiinin keskihinta Suomessa oli viimeksi noin 1,35 euroa litralta talvella 2013–2014. Finanssikriisin syövereissä 2008–2009 se kävi 1,10 euron pinnassa.

Tarjonta lisääntynyt kysynnän vähentyessä

Von Gerichin mukaan öljyn hinnan suhteen tärkein ajuri on ilman muuta ollut viime kuussa alkanut Saudi-Arabian ja Venäjän hintasota, mutta koronakriisillä on toki ollut vaikutuksensa.

–  Normaalimmassa talousympäristössä kysyntä voisi reagoida nopeammin matalampaan hintaan, mutta nyt tarjonta on noussut samaan aikaan, kun kysyntä on poikkeuksellisen heikkoa, von Gerich sanoo.

Wiljanen kertoo, että koronaviruksen aiheuttama etätyön lisääntyminen ja liikkumisen vähentyminen ovat vaikuttaneet bensan kysyntään. Alan yrittäjillä suuri osa kustannuksista muodostuu kiinteistä kuluista, joten bensan ja dieselin kulutuksen putoaminen vaikuttaa yritysten kannattavuuteen.

Hän arvioi, että kiinteän bensiiniveron ja arvonlisäveron osuus vähittäismyyntihinnasta on noussut jo yli 70 prosenttiin. Loput hinnasta koostuu öljyn porauksesta, jalostamisesta, kuljetuksista, varastoinnista ja jakelusta.

Tuotanto supistuu erityisesti Yhdysvalloissa

Von Gerichin mukaan on vaikea nähdä, että raakaöljyn hinnat nousisivat merkittävästi lyhyellä tähtäimellä ilman tuotantopuolen muutoksia.

–  Tietenkään uusia neuvotteluja sekä sopua Venäjän ja Saudi-Arabian välillä ei voida sulkea pois, mutta nopea sopu ei ole todennäköisin lopputulos.

Von Gerich arvioi, että näillä hinnoilla tuotanto etenkin Yhdysvalloissa vähenee. Koronakriisin jossain vaiheessa helpottaessa kysyntä elpyy, mikä tarjoaa keskipitkällä aikavälillä tukea hinnoille.

Luetuimmat