Tilaajalle

Kaupungilta nopea vastaus Pekka Korpivaaran Sheikki Laaksosta tekemään selvityspyyntöön: Laakso on osallistunut kokoukseen yksittäisenä kaupunginvaltuutettuna – "Olen tottunut kaupungin heikkoihin ja ympäripyöreisiin vastauksiin"

Kaupunki perustelee Laakson osallistumista kaupungin ja Väyläviraston kokoukseen valtuutetun tiedonsaantioikeudella. Oikeus koskee vastauksen mukaan kaikkea kunnan toimintaa.

Lumikki Haaja

Kouvolan tekninen johtaja Hannu Tylli toteaa omassa vastineessaan, että kaupungin ja Väyläviraston 4. syyskuuta pitämä kokous oli asioiden valmisteluun liittyvä avoin kokous. Arkistokuva on viime vuoden lokakuulta.

Kouvolan kaupunki on antanut vastauksensa nopeasti kaupunginvaltuutettu Pekka Korpivaaran (kok.) jättämään selvityspyyntöön.