Kaapista ulos, Kouvola — kaupungin ensimmäinen Pride saatetaan marssia elokuussa

Toni Härkönen

Kouvolalaislähtöinen Hanna Räty (kuvassa keskellä) on vapaa toimittaja ja Puistojatkot-blogin kirjoittaja.
Kouvolalaislähtöinen Hanna Räty (kuvassa keskellä) on vapaa toimittaja ja Puistojatkot-blogin kirjoittaja.

Kouvolan keskustassa liehuvat ensi kesänä sateenkaariliput, mikäli Hanna Rädyn visio toteutuu. Kouvola Pride -kulkue järjestetään näillä näkymin 25. elokuuta. Edeltävälle Pride-viikolle on suunnitteilla aiheeseen liittyviä tapahtumia, kuten elokuvanäytöksiä tai konsertteja.

Helsingissä asuva toimittaja-bloggari kaavailee, että Kouvolan historian ensimmäinen Pride-kulkue kokoontuu keskustassa. Se tulee näkymään Manskilla ja päättyy Jaakonpuistoon, jossa on tarjolla ohjelmaa. Illaksi Räty on kaavaillut bileitä, joihin tulee esiintymään drag-kollektiivi House of Jaahas.

Parhaillaan Räty kartoittaa yhteistyökumppaneita ja etsii vapaaehtoisia.
Pride-kulkueet ovat tuttu näky etenkin Helsingissä ja Tampereella. Pride juhlistaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta ja tasa-arvoa.

Yhteistyökumppaneita haetaan

Yksi ensimmäisiä Rädyn projektiin lähteneitä on Kuusankoskella sijaitseva elokuvateatteri Studio123. Teatteri suunnittelee esittävänsä aiheeseen liittyviä elokuvia tai muuta oheisohjelmaa. Yritys haluaa olla mukana tekemässä ihmisoikeustyötä.

— Meillä kaikilla on yhteiskunnallinen vastuu siitä, että kaikkia ihmisiä kohdellaan samanarvoisina, sanoo Studio123:n Elise Brandt.

Yhteistyöhön ovat valmiit myös esimerkiksi kosmetologihoitola Black Vanilla ja Kuusaan Liivishop sekä Kouvolan Vihreät ja sen nuoriso-osasto.

— Vihreät ovat aina olleet Pridessa mukana valtakunnallisestikin, vihreiden kaupunginvaltuutettu Juha Huhtala sanoo.

Pride voisi virkistää Kouvolan keskustaa

Syntyjään kouvolalainen Hanna Räty on ollut aikaisemmin mukana järjestämässä Helsinki Pride -tapahtumaa.

— Kouvola on nykyään aika iso kaupunki, jonka kulttuuripuoli on eläväinen. On suorastaan omituista, ettei Kouvolan kokoisessa kaupungissa ole vielä omaa Pridea.

Räty ei ole asunut kaupungissa vuosiin, mutta perhesuhteet Kouvolaan ovat tiiviit. Hänen mukaansa Kouvolasta puuttuu seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta juhlistava ohjelmatarjonta, kuten homoklubit.

— Pride voisi olla yksi valttikortti keskustan elävöittämiseen.

Kouvolan ydinkeskusta ry:n toiminnanjohtaja Marikka Ruotsalainen ottaisi mielellään Priden Kouvolaan.

— Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kuulostaa hienolta. Kouvola voisi tulla tässä asiassa 2000-luvulle.

Uutista korjattu 7.1. kello 15.02. Juha Huhtala ei ole enää Kouvolan Vihreiden puheenjohtaja.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.