Pääkirjoitus: Joulukaupan piristymisellä on inhimillinen arvo


Joulukauppa näyttää piristymisen merkkejä. Syytä onkin. Kauppa on kärsinyt heikoista suhdanteista usean vuoden ajan. Talouden kääntyminen hyvään kasvuun näyttäisi satavan myös kaupan laariin.
Kauppa on alana Suomen merkittävin työllistäjä. Se tarjoaa työpaikan noin 300 000 ihmiselle. Kauppa työllistää eri aloista eniten nuoria, mikä korostaa sen yhteiskunnallista merkitystä. Ilman kauppaa paljon puhuttu nuorten työttömyysongelma olisi merkittävästi nykyistä vaikeampi.
Vaikka kaupan alan keskipalkat kalpenevat teollisuuden ja asiantuntijatehtävien rinnalla, on sen liiketoiminta seurannaisvaikutuksineen merkittävä Suomen kansantalouden kannalta. Kauppaa tehtiin Suomessa viime vuonna 121 miljardilla eurolla.
Vaikka talouden suunnanmuutos näyttää nyt kilisyttävän kassakoneita takavuosia iloisemmin, on kaupalla omat haasteensa. Verkkokauppa on jo nyt vaikuttanut kivijalkaan, mutta sen kokonaisvaikutuksen ennustaminen on vaikeaa. Se on kuitenkin selvää, että tulevaisuudessa yhä suurempi osuus kaupan myynnistä siirtyy verkkoon.
Piristyvän joulumyynnin suo kaupalle kernaasti. Pitkä talouden alakuloisuus sulki monen kaupan oven ja päätti monen kaupan ammattilaisen työsuhteen. Nyt kaupan työpaikkojen määrä on kääntynyt kasvuun. Siksi käänteellä on taloudellisen merkityksen lisäksi myös inhimillistä arvoa.
Pekka Lakka
pekka.lakka@kaakonviestinta.fi





Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat