Neljän kouvolalaisen pitkäaikaistyöttömän tarina — ”Jos olisin työnantaja, en ikinä ottaisi näin sairasta miestä töihin”

Katja Juurikko

58-vuotias pitkäaikaistyötön on hakenut useita kertoja työkyvyttömyyseläkettä. Tulos on ollut aina sama: hakemus hylätään.

Neljä kouvolalaista pitkäaikaistyötöntä avaa oman työhistoriansa. TE-toimiston, Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön ja Suomen Yrittäjien asiantuntijat arvioivat heidän työllistymismahdollisuutensa. Työttömät itse eivät usko löytävänsä työtä vapailta markkinoilta. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) ilmoitti avustajansa välityksellä, ettei kiireidensä vuoksi kommentoi artikkelia.

Kesäkuun lopussa Suomessa oli 366 100 työtöntä työnhakijaa. Hallituksen suunnitelmissa on suitsia työttömyyttä muun muassa sillä, että tulevaisuudessa työttömän olisi poikkeuksetta osallistuttava kolmen kuukauden välein työllistymistä edistäviin haastatteluihin.

Työttömät eivät halua esiintyä artikkelissa nimillään ja kasvoillaan leimaantumisen vuoksi. TE-palveluiden vastaukset ovat yleisluonteisia, kuitenkin huomioiden esimerkkeinä olevien asiakkaiden tilanteet.

Satumiia Masalin

Satumiia Masalin