Kuntotalon tanssit päättyvät lähes 70 vuoden jälkeen – Korona lopetti kouvolalaisseurojen pitkän perinteen

Tanssit ovat olleet merkittävä osa seurojen varainkeruuta ja toimintaa on pyöritetty talkoovoimin.

Katja Juurikko

Kuntotalon tanssit päättyvät lähes 70 vuoden jälkeen – Korona lopetti kouvolalaisseurojen pitkän perinteen

Koronaepidemia on päättänyt yhden aikakauden Kouvolassa, sillä Kuntotalon tansseja ei enää pidetä.

Tanssitoimikunta kertoo tiedotteessa, että koronavirusepidemian vuoksi järjestelyvastuussa olevat seurat ovat päättäneet lopettaa tanssien järjestämisen.

Kouvolalaiset urheilu- ja liikuntaseurat ovat järjestäneet tansseja Kuntotalolla 1950-luvun puolivälistä saakka. Niitä on pidetty lauantai-iltaisin lokakuusta lavatanssikauden alkuun.

Tanssit ovat olleet merkittävä osa seurojen varainkeruuta ja toimintaa on pyöritetty talkoovoimin.

Sinikka Patrikainen on ollut mukana vuodesta 1984

Talkootoimikunnan mukaan epidemiatilanteessa viranomaisten antamat turvallisuusohjeet ja paritanssi ovat vaikea yhdistelmä.

Järjestäjät haluavat toimia vastuullisesti ja huolehtia sekä tanssijoiden että henkilökunnan ja muiden järjestelyistä vastaavien terveydestä.

Tiedotteen mukaan tanssijärjestelyistä on vuodesta 1984 saakka osaltaan vastannut Sinikka Patrikainen, joka on käyttänyt satoja ellei tuhansia tunteja tansseja järjestävien seurojen toiminnan hyväksi.

Vielä mukana olevat seurat ovat Kouvolan Painijat, Kouvolan Pyöräilijät sekä Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempo.