Kymsotesta on tulossa KS-Tiedon toiseksi suurin omistaja Kouvolan jälkeen — Kotka on myymässä 388 osaketta kuntayhtymälle

Sote-kuntayhtymän hallintojohtaja Ari Nevalainen sanoo, että osakekaupoista on neuvoteltu myös Kouvolan kanssa. KS-Tiedon hallituksen puheenjohtaja Pulla Peltola sanoo, että Kouvola tuskin lähtee hieromaan kauppoja.

Moises Garibay

KS-Tiedon hallituksen kouvolalainen puheenjohtaja Pulla Peltola arvioi, että Kymsoten omistuksen vahvistumisella ei ole suuria vaikutuksia. Kouvola on yhä suurin omistaja noin 60 prosentin osuudella. Arkistokuva on viime vuoden marraskuulta.
KS-Tiedon hallituksen kouvolalainen puheenjohtaja Pulla Peltola arvioi, että Kymsoten omistuksen vahvistumisella ei ole suuria vaikutuksia. Kouvola on yhä suurin omistaja noin 60 prosentin osuudella. Arkistokuva on viime vuoden marraskuulta.

Sote-kuntayhtymä Kymsote on nousemassa tietotekniikkapalveluja tarjoavan Kaakkois-Suomen Tiedon eli KS-Tiedon toiseksi suurimmaksi omistajaksi.

Näin käy, jos Kymsoten hallitus hyväksyy Kymsoten ja Kotkan kaupungin välisen osakekaupan. Kotka ja Kymsote ovat neuvotelleet ratkaisun, jossa Kymsote ostaa Kotkalta yhteensä 388 KS-Tiedon osaketta.

Emme tiedä emmekä oleta sen vaikuttavan millään lailla mihinkään. — Pulla Peltola

388 osaketta on 20 prosenttia KS-Tiedon koko osakepotista. Kun Kymsoten omistusosuus tietotekniikkayhtiöstä on tällä hetkellä yhdellä osakkeella 0,05 prosenttia, olisi osuus osakekaupan jälkeen 20,07 prosenttia.

Aluksi julkaistussa Kymsoten hallituksen esityslistassa oli virhe, sillä Kymsoten kerrottiin ostavan 350 osaketta. Hallintojohtaja Ari Nevalainen vahvisti tiistaina, että kauppa koskee 388:a osaketta.

1 650 euroa osakkeelta

Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen esittää perjantaina kokoontuvalle kuntayhtymän hallitukselle, että osakekauppa hyväksyttäisiin. Jos kauppa toteutuu, Kymsote maksaa 388 osakkeesta reilut 640 200 euroa. Kauppahinta on siis 1 650 euroa osakkeelta.

KS-Tiedon suurin omistaja on Kouvolan kaupunki, jolla on 1 938 osakkeen kokonaispotista 1 169 osaketta eli hieman yli 60 prosenttia. Kotkalla on ollut 738 osaketta eli reilut 38 prosenttia. Osakekaupan jälkeen Kotkalle jää 350 osaketta.

Loput osakkeet ovat KS-tiedon itsensä ja Kymsoten muiden jäsenkuntien omistuksessa.

Kaupoista neuvoteltu Kouvolankin kanssa

Kymsoten tietohallintojohtaja Matti Ahola totesi tammikuussa Kouvolan Sanomissa, että kuntayhtymä haluaa määräävän aseman KS-Tiedossa. Tämä varmistaisi sen, että Kymsote voi varmistaa yhtiön kehittymisen omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

— Meille on tärkeää, että Kymijoen ICT haluaa perustaa vahvan, joka päivä ympäri vuorokauden auki olevan ict-palvelukeskuksen Kymenlaaksoon, Ahola perusteli tuolloin.

Kymijoen ICT on KS-Tiedon markkinointinimi.

Hallintojohtaja Ari Nevalainen sanoo, että Kymsote on neuvotellut osakekaupoista Kotkan lisäksi myös Kouvolan kanssa.

20 prosentilla mahdollisuus vaikuttaa

Kymsote perustelee osakeostoaan sillä, että kuntayhtymä on suurin KS-Tiedon tuottamien palvelujen käyttäjä.

— Jos meillä olisi vain 0,05 prosentin omistusosuus, olisi se epätasapainossa. 20 prosentilla meillä on selvä mahdollisuus vaikuttaa. Tällainen omistusosuus antaa lisäksi signaalin ulospäinkin siitä, että olemme merkittävä tekijä, tietohallintojohtaja Ahola sanoo.

Hänen mukaansa reilun viidenneksen omistusosuus riittää Kymsotelle tässä vaiheessa. Toisin sanoen määräävää asemaa yhtiössä ei olla Aholan mukaan hakemassa.

Osakekauppa tuli yllätyksenä

KS-Tiedon hallituksen kouvolalainen puheenjohtaja Pulla Peltola (sit.) sanoo, että osakekaupat tulivat hänelle yllätyksenä.

— Viime syksynä oli paljonkin puhetta siitä, että Kymsoten aloittaessa kuntayhtymä haluaisi määräenemmistön KS-Tiedossa. Tilanne kuitenkin rauhoittui. Itse kuulin tästä uudesta kuviosta KS-Tiedon yhtiökokouksessa.

Peltola jatkaa, että Kotkan ja Kymsoten osakekauppa oli yllättävä tieto niin hänelle kuin KS-Tiedon ylimmälle johdollekin.

— Kysymys kuuluu, että mitä Kymsote tällä omistusosuudella hakee, kun heistä tulee toiseksi suurin omistaja. Emme tiedä emmekä oleta sen vaikuttavan millään lailla mihinkään.

Peltola sanoo uskovansa, että Kouvolalla ei ole mitään aikeita myydä omistamiaan KS-Tiedon osakkeita sote-kuntayhtymälle.

Luetuimmat