Kouvola on sittenkin säilyttämässä matonpesupaikkansa

Jussi Lopperi

Kouvola ei ehkä lakkautakaan kuutta matonpesupaikkaansa. Kuva on Kuusankoskelta kesältä 2017.
Kouvola ei ehkä lakkautakaan kuutta matonpesupaikkaansa. Kuva on Kuusankoskelta kesältä 2017.

Kouvola on säilyttämässä kaikki nykyiset matonpesupaikkansa. Kaupunki on aiemmin suunnitellut kuuden matonpesupaikan lakkauttamista. Nyt tekninen lautakunta saa käsiteltäväkseen esityksen, jossa kaikki matonpesupaikat säilyisivät edelleen kaupungin ylläpidossa.

Tekninen lautakunta laittoi kesäkuussa nähtäville ehdotuksen, jonka mukaan Valkealan kirkonkylän, Vekaranjärven, Utin, Tirvan, Savistenpellon ja Väkkärän matopesupaikat lakkautettaisiin. Jäljelle olisi jäänyt 13 matonpesupaikkaa.

Matonpesupaikkojen ylläpito maksoi viime vuonna noin 46 000 euroa.

Kaupungin saaman palautteen perusteella uusi esitys on, että lakkautettavaksi aiotut pesupaikat säilyvät. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan tulevana tiistaina.

Säästöjen saavuttamiseksi pesupaikkojen aukioloaikoja on määrä lyhentää ensi vuodesta alkaen niin, että ne suljettaisiin jo syyskuun puolivälissä. Nykyisin paikat suljetaan lokakuun puolivälissä.

Jaalan matonpesupaikasta lautakunta päättää myöhemmin. Jaalan kotiseutusäätiö on tarjoutunut maksamaan Jaalan matonpesupaikan kulut.

Perusteena esityksen muuttamiseen on muun muassa se, että yhden paikan lakkautumisesta säästyvät kulut voisivat siirtyä toisen paikan kuluiksi, että pesupaikkojen ylläpitokustannukset ovat menoeränä pieni ja niiden kaupunkilaisille tuoma hyöty on suuri suhteessa niiden sulkemisesta saataviin säästöihin.

Muokattu 28.8. kello 14.01: Tekninen lautakunta ei esittänyt kesällä matonpesupaikkojen lopettamista vaan laittoi nähtäville ja kommentoitavaksi ehdotuksen niiden lopettamisesta.