Kouvola jatkaa Käyrälammen alueen kehittämistä – Uudessa suunnitelmassa luonnostellaan lammen ympäri kulkevaa ulkoilureittiä

Viimeisen seitsemän vuoden aikana kaupunki on käyttänyt uimarannan ja sen lähistön uudistuksiin noin kolme miljoonaa euroa.

Lukas Pearsall

Viime vuoden asukaskyselyssä vastaajien toiveet keskittyivät uimarannan alueeseen ja ulkoilukohteisiin.
Viime vuoden asukaskyselyssä vastaajien toiveet keskittyivät uimarannan alueeseen ja ulkoilukohteisiin.

Kouvolan kaupunki hahmottelee uusia ulkoilureittejä, joista yksi kulkisi Käyrälammen ympäri. Suunnitelman mukaan Käyräjoen yli menevä kevyen liikenteen silta mahdollistaisi noin kuuden kilometrin ulkoilureitin lammen ympäri. Myös Jokelan myllyn ja Paaskosken majan aikaisemmin yhdistänyt latu palautettaisiin.

– Kaikki maat eivät ole kaupungin omistuksessa, joten suunnitelmien tekemisessä myös maanomistajien aktiivisuus ratkaisee, kaupungin kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä sanoo.

Ensin kaupunki keskittynee kevyen liikenteen väylien rakentamiseen, Niilo-Rämä kertoo. Uusi kevyen liikenteen väylä tarvitaan esimerkiksi Käyrälammen koirapuiston läheisyyteen, jossa tällä hetkellä joutuu pyöräilemään osin ajoradalla. Tarkempaa aikataulua väylän tai ulkoilureitin toteutumiselle ei vielä ole.

Kysely kartoitti lempipaikkoja ja kehityskohteita

Osan suunnitelman reiteistä kaupunki poimi viime vuonna tehdystä karttakyselystä. Sen avulla kartoitettiin asukkaiden lempipaikkoja ja kehityskohteita alueella. Kyselyyn vastasi 91 henkilöä.

Vastaajien toiveet koskivat enimmäkseen uimarannan aluetta ja ulkoilukohteita, kuten Paaskosken majaa ja Jokelan myllyä. Vastaajat toivoivat Käyrälammen ympäri menevää lenkkiä. Liikenneyhteyksistä toivottiin erityisesti uusia kevyen liikenteen väyliä.

Lumikki Haaja

Vuonna 2011 Käyrälammen ranta näytti varsin erilaiselta. Kaupungin uusi kehityssuunnitelma ohjaa alueen jatkoa.
Vuonna 2011 Käyrälammen ranta näytti varsin erilaiselta. Kaupungin uusi kehityssuunnitelma ohjaa alueen jatkoa.

Rannan uudistamiseen käytetty kolme miljoonaa

Kaupunki on uusinut uimarannan aluetta viime vuosina reippaasti. Vuosina 2014–2016 kaupunki peruskorjasi Käyrälammentien, rakensi Käyrälammenpuiston koirapuistoineen ja piknikalueineen, laajensi pysäköintialueita ja siirsi lentopallokenttiä sekä hiihtolatua uudistusten alta toisaalle.

Uudistukset maksoivat noin 2,9 miljoonaa euroa. Lisäksi viime elokuussa uimarannalle rakennettiin uudet pukusuojat ja wc-tilat. Hintaa niille tuli noin 200 000 euroa.

Lukas Pearsall

Kaupunki mylläsi aluetta vuosina 2014–2016. Silloin rantaan valmistui muun muassa Käyrälammenpuisto.
Kaupunki mylläsi aluetta vuosina 2014–2016. Silloin rantaan valmistui muun muassa Käyrälammenpuisto.

Aquaparkiin ei tiedossa muutoksia

Vuonna 2014 rannan tuntumaan avattiin Tykkimäen vesipuisto Aquapark. Tällä hetkellä Aquaparkiin ei kaavailla suuria muutoksia. Tykkimäen vapaa-aikakeskus oy:n toimitusjohtajan Sakari Pasasen mukaan nyt keskitytään puiston avaamiseen.

– Alueen kehitys tukee myös meidän yritystämme. Jos kävijä viettää yhden päivän huvipuistossa ja toisen Aquaparkissa, kolmannen hän voi viettää rannalla.

Luetuimmat