Repoveden kansallispuistossa liikutaan ahkerasti myös lumisella kelillä, tänä talvena kävijämäärissä on ollut notkahdus — Lapinsalmen uusi riippusilta valmistuu pahimmillaan vasta alkusyksystä ja parhaimmillaan juhannukseksi

Varauskodat ovat täynnä myös talvella. Uutuutena Repoveden kansallispuistoon on tullut lumikenkien vuokraus.

Lumikki Haaja

Tänä vuonna ulkoilu- ja elämyspäivillä pääsi ensimmäistä kertaa veistämään lunta.
Tänä vuonna ulkoilu- ja elämyspäivillä pääsi ensimmäistä kertaa veistämään lunta.

Lumikki Haaja

Kodassa riitti väkeä.
Kodassa riitti väkeä.

Tänä viikonloppuna vietetään 20. kertaa Repoveden ulkoilu- ja elämyspäiviä. Kävijät pääsevät muun muassa hiihtämään, varjoliitämään, pilkkimään ja veistämään lunta.

Repoveden kansallispuistossa liikutaan muutenkin ahkerasti talvi-aikaan, Metsähallituksen puistonhoitaja ja suunnittelija Aarno Tervonen kertoo.

— Varauskodat ovat täynnä talvisinkin.

Kansallispuiston kodat, vessat ja kaivot ovat ympärivuotisessa käytössä. Kaivot uusittiin viime vuonna.

Viime viikosta lähtien Repoveden kansallispuistosta on myös voinut vuokrata lumikenkiä. Lumikenkäilyä varten on tehty reitti, joka lähtee Saarijärven sisääntulon luota. Lenkki on merkitty kuitunauhoilla.

Lumikki Haaja

Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivillä pääsi testaamaan napakelkkaa. Helsinkiläiset Jesper, 9, (vasemmalla) Jemina, 6, ja Joah Atrila, 3, olivat mummin ja vaarin luona kylässä. He päättivät lähteä käymään Orilammen majalla. Talvisin lapset viettävät paljon aikaa lasketellen.
Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivillä pääsi testaamaan napakelkkaa. Helsinkiläiset Jesper, 9, (vasemmalla) Jemina, 6, ja Joah Atrila, 3, olivat mummin ja vaarin luona kylässä. He päättivät lähteä käymään Orilammen majalla. Talvisin lapset viettävät paljon aikaa lasketellen.

Ulkoilu- ja elämyspäiviä varten tehtiin latu Kuutinlahdelta Saarijärven suuntaan. Sitä saa käyttää elämyspäivien jälkeenkin. Tervosen mukaan reitillä voi hiihtämisen lisäksi myös kävellä. Parkkipaikat ja alueella olevat yksityistiet aurataan talvisin. Ainoastaan Lapinsalmen sisääntulon parkkipaikka ja sinne johtava Riippusillantie on jätetty tänä talvena auraamatta, sillä alue on suljettu huhtikuun loppupuolelle asti

— Retkeilyreittejä voi kulkea myös talvella, mutta polut pitää tampata itse. Tänä talvena kävijämäärissä on ollut pieni notkahdus suuren lumimäärän takia.

Tervosen mukaan lumikengät tai sukset ovat olleet kävijöiden suosiossa tänä talvena. Moni myös hiihtää omia reittejään puistossa.

— Jäätä myötenkin menijöitä on ollut, mutta tällä hetkellä en suosittele menemään jäätä pitkin. Repovedellä on paljon virtavesiä, jotka heikentävät jäätä. Talvella virtausten paikat myös muuttuvat.

Lumikki Haaja

Vivi Huovila, 1, ja äiti Veera ihmettelivät pilkkijöiden saaliiksi saamaa haukea.
Vivi Huovila, 1, ja äiti Veera ihmettelivät pilkkijöiden saaliiksi saamaa haukea.

Kävijämäärissä pieni takapakki

Uuden riippusillan rakentamisen ajankohta on vielä auki. Pahimmillaan uusi riippusilta saadaan valmiiksi vasta loppukesästä tai alkusyksystä, mutta parhaimmillaan se voi valmistua jo juhannukseksi.

Viime heinäkuussa Lapinsalmen riippusillan kannatinvaijeri petti. Romahtanut riippusilta saatiin purettua viime elokuussa.

Lapinsalmen yli pääsee tänäkin vuonna korvaavalla venekyydillä. Veneen kustantaa Metsähallitus ja Kouvolan kaupunki. Mäntyharjun kanssa rahoitusneuvottelut ovat vielä kesken.

Tervosen mukaan tällä hetkellä pohditaan tuleeko kävijöille pieni maksu venekyydistä vai ei.

— Ketunlenkki on puiston suosituin lenkki. Lisäksi Lapinsalmen sisääntulon kautta puistoon tulee eniten vierailijoita. Siksi alueella liikkuminen halutaan taata.

Lumikki Haaja

Myllykoskelaiset Lauri, 7, Netta, 2, (ei kuvassa) ja Vesa Hämäläinen olivat Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivillä lasten mummon kutsumana. Lasten mielestä parasta talvipuuhaa on lumilinnan kaivaminen.
Myllykoskelaiset Lauri, 7, Netta, 2, (ei kuvassa) ja Vesa Hämäläinen olivat Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivillä lasten mummon kutsumana. Lasten mielestä parasta talvipuuhaa on lumilinnan kaivaminen.

Venekyydin lisäksi ketunlenkille pääsee käsikäyttöisellä Ketunlossilla. Se avataan puistossa kävijöille huhtikuun lopussa.

Tervosen mukaan Repoveden kansallispuiston suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2017 puistossa kävi noin 172 000 vierailijaa, joka on 30 000 kävijää enemmän kuin vuonna 2016. Viime vuonna kävijämäärät kuitenkin laskivat vuoden 2016 tasolle.

— Heti riippusillan rikkoontumisen jälkeen kävijämäärät vähenivät.