Kuusankoskella talvehtii lähes sata sinisorsaa, joita haukat jahtaavat — Katso kuvista, kun kaksi haukkaa taistelee sorsasta Kymijoen jäällä

Luminen talvi koettelee myös petolintuja. Saaliseläimiä on vähän ja ne harvatkin ovat piilossa. Viirupöllölle kelpaa jo oravakin.

Lassi Kujala

Aina kun ruokaa on tarjolla, sorsat pakkautuvat tiiviiksi rykelmäksi jokaisen koittaessa saada osansa.
Aina kun ruokaa on tarjolla, sorsat pakkautuvat tiiviiksi rykelmäksi jokaisen koittaessa saada osansa.

Kymijoelle aivan Kuusankosken keskustaan on viime vuosina jäänyt joukko sinisorsia, jotka viivyttelevät syysmuuttoaan. Ystävälliset ihmiset ovat alkaneet tarjota niille ruokaa, joten osa linnuista on jäänyt paikalle koko talveksi.

Sorsien talvehtiminen onnistuu Kuusankoskella hyvin, koska joki pysyy avoimena läpi vuoden.

Lassi Kujala

Kuusankoskella talvehtii kymmeniä sinisorsia, joita asukkaat ruokkivat.

Sinisorsa on osa ravintoketjua. Sen yläpuolelle asettuvat lintuja ravinnokseen käyttävät petolinnut. Kanahaukka pystyy saalistamaan sinisorsan kokoista saalista ja käyttämään sitä ravinnokseen.

Käytännössä sinisorsaa saalistavat vain kanahaukkanaaraat, sillä koiraat ovat sen verran pienempiä, että sinisorsa on liian suuri saaliseläin niille. Kaikilla petolinnuilla naaraat ovat aina koiraita kookkaampia, mutta kana- ja varpushaukoilla kokoero on kaikkein suurin ja silmiinpistävin.

Kuusankoskella kanahaukat verottavat talvehtivaa sorsaparvea aina silloin tällöin. Määrä on kuitenkin niin vähäinen, että seuraavan kesän poikastuotto pystyy sen korjaamaan.

Petojen aiheuttama saalistuspaine kohdistuisi sorsiin, vaikka ne olisivat muuttaneet talvehtimisalueilleenkin. Siihen päälle tulisivat muuttomatkan vaarat, joten jos ravintoa vain riittää, ei talven vietto Kuusankoskella ole sen vaarallisempaa kuin muuallakaan.

Lassi Kujala

Aikuispukuinen kanahaukka puolustaa Kymijoen jäällä saalistaan, jonka paikalle rynnännyt nuori haukka yrittää napata itselleen.

Lassi Kujala

Aikuispukuinen kanahaukka voitti taistelun ja on aloittanut sorsa-aterian nauttimisen. Nuori haukka jäi odottamaan tähteitä.

Nuori haukka haastoi vanhemman konkarin

Kuusankoskella havaittiin eräänä päivänä, kuinka aikuispukuinen naaraskanahaukka saalisti sinisorsan. Normaalilta näyttänyt saalistustilanne kehittyi yllättävään suuntaan, sillä paikalle ilmestyi nuori kanahaukka, joka koetti ryöstää saaliin itselleen.

Sinisorsakoiras oli kuitenkin niin painava, ettei kumpikaan haukoista pystynyt kantamaan sitä pois. Näin haukat joutuivat selvittämään syöntijärjestyksen paikan päällä.

Taistelun seurauksena nuori haukka sai perääntyä ja jäädä odottamaan, mitä sorsasta mahdollisesti jäisi jäljelle.

Talvi on ankara myös petolinnuille. Nuoria haukkoja ei enää tässä vaiheessa vuotta ruokita eikä muutenkaan suosita. Jokainen niistä saa tulla toimeen, miten omilla kyvyillään parhaiten pystyy.

Lassi Kujala

Viirupöllö kävi nappaamassa oravan ruokintapaikalta Kuusankoskella.

Pöllö joutui turvautumaan myyrän puutteessa oravaan

Myös pöllöillä on nyt monin paikoin vaikeuksia. Myyriä on vähän, ja ne vähätkin piileskelevät paksun lumipeitteen alla.

Tästä syystä Kuusankosken Melkunmäellä havaittiin tämän viikon torstaina eräällä pihalla viirupöllö, joka nappasi saaliikseen ruokinnalla käyneen oravan.

Viirupöllön ilmestyminen päiväsaikaan lintujen ruokintapaikalle on merkki siitä, että ravintotilanne on romahtanut ja erityisiä toimia on täytynyt ottaa käyttöön. Normaalisti viirupöllö karttaa taajamia ja saalistaa lähes aina vain öisin.

Se on lehtopöllön ohella toinen varsinainen ”yöpöllömme”, jota harvoin näkee aktiivisena valoisaan aikaan.

Luetuimmat

Kommentoidut