Rattijuoppo pakeni poliisia pihalleen ja löytyi lymyilemästä grillikatoksen takaa — Vappuna on jäänyt kiinni muutama muukin kaahari ja rattijuoppo

Toistaiseksi Kouvolan vappuliikenteen kovin promillelukema on 2,5 ja nopeus 162 km/h.

Tuija Pauhu

Rattijuoppo pakeni poliisia pihalleen ja löytyi lymyilemästä grillikatoksen takaa — Vappuna on jäänyt kiinni muutama muukin kaahari ja rattijuoppo

Poliisipartio päätti tarkistaa Valkealassa VT 15:llä vastaan tulleen henkilöauton vappuaattona ennen iltakymmentä, tiedottaa poliisi. Auton kuljettaja kuitenkin lisäsi kaasua ja kääntyi Teollisuustielle. Poliisi lähti tietysti perään. Takaa-ajo päättyi auton omistajan kotipihaan, ja kuljettaja löytyi pihalta grillikatoksen takaa. Puhalluskoe näytti 0,81 promillea.

Vappupäivän puolella viiden aikaan aamuyöllä alkoi toinen takaa-ajo. Koriansuoralla tuli poliisipartiota vastaan henkilöauto 104 kilometrin tuntivauhtia, vaikka nopeusrajoitus oli 50km/h. Auto pyrki karkuun, ja löytyi takaa-ajon päätteeksi tyhjänä pihasta Reijulankadulta. Poliisi otti kiinni kolme miestä. Kaikki vietiin verikokeisiin ja sen jälkeen putkaan.

Henkilöauto oli ajautunut ojaan Kouvolan Mielakanmäentien ja Opastintien risteyksessä vappuaattona ennen kuutta. Autoa ajanut mies puhalsi 2,50 promillea. Poliisi vei miehen verikokeisiin ja epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta.

Vielä ennen kuutta vappuaattona poliisipartio mittasi Kuutostiellä Hevossuolla henkilöauton nopeudeksi 143 kilometriä tunnissa. Rajoitus on 80 km/h. Poliisi määräsi autoa ajaneen miehen väliaikaiseen ajokieltoon ja epäilee häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 23.20 vappuaattona partio mittasi henkilöauton nopeudeksi 162 kilometriä tunnissa Kuutostiellä Elimäen Hongistolla. Rajoitus on 100 km/h. Poliisi määräsi miehen ajokieltoon.

Luetuimmat

Kommentoidut