Myös Ummeljoella tehtiin susihavainto keskiviikkona – Eläin tuli metsätien reunassa vastaan, katso kuva

Ummeljokelainen Katja Metso sai napattua kuvan sudesta.

Lukijan kuva

Susi jolkotteli keskiviikkona Ummeljoella metsätiellä Katja Metsoa vastaan.
Susi jolkotteli keskiviikkona Ummeljoella metsätiellä Katja Metsoa vastaan.

Katja Metso oli keskiviikkona aamupäivällä kymmenen aikoihin autollaan metsätiellä Ummeljoella, kun tiellä vastaan juoksi susi.

Metson mukaan nähdessään auton susi hyppäsi pientareelle risukkoon ja jäi siihen luimistelemaan korviaan.

Metso ajoi hitaasti eläimen kohdalle, koska luuli kyseessä olevan karanneen koiran.

– En nähnyt pantaa ja kun sain hetken katseltua siitä suhteellisen läheltä, niin tajusin että tämä onkin susi.

Metso kuvasi eläimen ja lähetti kuvat anoppinsa kautta läheiselle riistaporukalle. Susi oli jo jatkanut matkaansa.

– Puolen tunnin päästä sudesta oli tehty näköhavainto jo muutamien kilometrien päästä pellolta, Metso sanoo.

Kuusankosken susi käyttäytyi poikkeuksellisesti

Kuusankoskella tehtiin keskiviikkona päivällä useita havaintoja yksin liikkuvasta sudesta taajamissa Kolarinmäen ja Niivermäen suunnalla.

Suomen Metsästäjäliiton Kymen piirin toiminnanjohtaja Erkki Pentinniemi piti hämmentävänä, että Kuusaantien susi liikkui asutusalueella päiväaikaan useiden tuntien ajan.

– Sudet kulkevat yleensä nopeasti asuinalueen ohi, mutta tämä susi liikkuu asuinalueella, eikä pelkää ihmisten ääniä.

Uusimmat uutiset