Sauna ja palju paloivat Jaalassa yöllä – Omistaja heräsi tulipalon rätinään

Tulipalossa tuhoutunut sauna sijaitsi Hyvikäs-järven rannalla lähellä Siikavan kylää.

Marjo Latvanen

Sauna ja palju paloivat Jaalassa yöllä – Omistaja heräsi tulipalon rätinään

Noin 25 neliön kokoinen saunarakennus ja palju tuhoutuivat tulipalossa Jaalassa lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä.

Sauna sijaitsi Hyvikäs-järven rannalla lähellä Siikavan kylää.

Kymenlaakson pelastuslaitos kertoo, että henkilövahinkoja ei sattunut. Tulipalon rätinään herännyt omistaja huomasi palon kello kahden aikaan yöllä ja teki hälytyksen.

Hän onnistui myös siirtämään auton pois lämpösäteilyn alta ennen palokunnan paikalle tuloa.

Rakennus oli täyden palon vaiheessa ensimmäisten pelastusyksiköiden tullessa kohteeseen.

Pelastuslaitos keskittyi leviämisen estämiseen ja suoritti ulkosammutusta. Lähin rakennus, pieni aitta, on noin kahdeksan metrin päässä palaneesta saunasta.

Rantakiinteistön päärakennus on noin 15 metrin päässä. Muut rakennukset eivät vaurioituneet eikä tuli levinnyt niihin.

Palon syttymissyytä tutkitaan. Omistaja oli lämmittänyt saunarakennuksen yhteydessä olevaa paljua samana iltana.

Viimeinen pelastuslaitoksen yksikkö poistui kohteesta kello seitsemältä sunnuntaiaamuna.

Uutista on täydennetty kello 8.02, lisätty muun muassa auton siirto ja paljun lämmitys samana iltana..