Jalohaikaran pesintä voisi onnistua Valkealan Kekäleniemessä ja sen lähitienoilla lähivuosina, kirjoittaa voikkaalainen luontokuvaaja Lassi Kujala

Luonto: Merihanhet vaikuttavat asettuneen Pyhäjärvelle vakituisiksi pesimälinnuiksi.

Lassi Kujala

Jalohaikaroita on havaittu tänä kesänä muutamin paikoin Kouvolassa. Lintukymin suulla Kekäleniemessä on nähty kaksi yksilöä.
Jalohaikaroita on havaittu tänä kesänä muutamin paikoin Kouvolassa. Lintukymin suulla Kekäleniemessä on nähty kaksi yksilöä.

Merihanhet ovat asettuneet Pyhäjärvelle vakituisiksi pesimälinnuiksi. Siltä ainakin vaikuttaa, koska hanhien pesintöjä jo useana vuotena peräkkäin seuraillut kuusankoskelainen Arto Oksanen havaitsi tänä vuonna peräti kolme merihanhipoikuetta mökkinsä edustalla.

Kaikki alkoi viitisen vuotta sitten, jolloin ensimmäinen merihanhipari onnistui pesinnässään Kekäleniemessä Pyhäjärvellä. Tänä vuonna merihanhipoikueita oli kolme ja niissä oli yhteensä viisitoista poikasta, kertoi Oksanen.

Lassi Kujala

Merihanhipareja pesi tänä vuonna Pyhäjärvellä peräti kolme kappaletta. Lajin tuntee muun muassa jykevästä vaaleanpunaisesta nokasta.
Merihanhipareja pesi tänä vuonna Pyhäjärvellä peräti kolme kappaletta. Lajin tuntee muun muassa jykevästä vaaleanpunaisesta nokasta.

Heinäkuun viimeisenä päivänä paljon mökillään aikaansa viettävä Oksanen näki mökkinsä edustalla jalohaikaran, ja samanaikaisesti toinen valkea pitkäkaulainen jallu – joka on lintuharrastajien jalohaikaralle antama lempinimi – nähtiin Lintukymin suulla puolen kilometrin päässä tästä havaintopaikasta. Alueella on siis ainakin kaksi komeaa ja nykyisin yhä useammin maassamme havaittua jalohaikaraa paikallisena.

Jalohaikaroita on nähty myös jokunen yksilö muuallakin Kymenlaaksossa, niistä yksi Kuusankoskella Keltin savimontuilla.

Jalohaikaran ensipesintää on perustellusti voitu odottaa jo muutaman vuoden ajan.

Lajin vierailuja tapahtuu vuosittain, joten jalohaikaran ensipesintää on perustellusti voitu odottaa jo muutaman vuoden ajan. On toki mahdollista, että se on pesinytkin jossain, mutta tiedossa ei ole vielä ainuttakaan varmistettua tapausta. Kekälenimi ja sen lähitienoot muodostavat yhden potentiaalisimmista paikoista, jossa tämä voisi toteutua lähivuosina.

Lassi Kujala

Merimetso on jokavuotinen vieras Pyhäjärvellä. Tänä vuonna kaksi lintua vietti aikaansa Kekäleniemen edustalla suurella vesikivellä.
Merimetso on jokavuotinen vieras Pyhäjärvellä. Tänä vuonna kaksi lintua vietti aikaansa Kekäleniemen edustalla suurella vesikivellä.

Oksanen havaitsi heinäkuussa myös pari merimetsoa mökkinsä edustalla Pyhäjärvellä ja heinäkuun alkupuolella toistakymmentä harmaahaikaraa käsittävän parven, joka laskeutui hänen mökkinsä ympärillä kasvavien mäntyjen latvuksiin.

Harmaahaikarat pesivät usein yhdyskunnittain juuri tämäntyyppisissä paikoissa ja rakentavat suuret pesänsä mäntyjen tai kuusten latvuksiin. Maakuntamme eteläosissa näitä yhdyskuntia tunnetaan, mutta täältä sisämaassa niitä ei ole vielä havaittu. Asia voi toki muuttua lähivuosina.

Lassi Kujala

Toistakymmentä harmaahaikaraa käsittävä parvi laskeutui heinäkuun alkupuolella Kekäleniemen kärjessä olevan mökin lähistölle. Harmaahaikaroiden yhdyskuntia ei tunneta ainakaan vielä ainuttakaan täältä sisämaasta.

Merikotkan pesintä Pyhäjärven tuntumassa ei onnistunut tänä vuonna. Pesintä keskeytyi keväällä tuntemattomasta syystä, joten tänä vuonna ei Pyhäjärvellä nähdä alueella syntyneitä poikasia.

Merikotka pesii varhain, jolloin säät ovat vielä kylmiä. Tästä syystä pienikin häirintä maalis-huhtikuussa voi koitua kohtalokkaaksi. Niinpä pesän läheisyydessä ei tulisi liikkua lainkaan tuohon aikaan. Pesä on hyvin syrjäisessä paikassa, joten tahatonta liikettä siellä tuskin tapahtuu.

Lassi Kujala

Merikotkan pesintä ei onnistunut tänä vuonna Pyhäjärvellä. Syytä pesinnän keskeytymiseen ei tunneta. Kotkan pesintää voi edistää välttämällä liikkumista pesäpaikan läheisyydessä maalis-huhtikuussa.
Merikotkan pesintä ei onnistunut tänä vuonna Pyhäjärvellä. Syytä pesinnän keskeytymiseen ei tunneta. Kotkan pesintää voi edistää välttämällä liikkumista pesäpaikan läheisyydessä maalis-huhtikuussa.

Uusimmat uutiset