Jussi Lehmusveden esikoisteoksessa juna pysähtyy Vainikkalaan

Nauska

Jussi Lehmusveden esikoisromaani kertoo rockbändistä, joka palaa junalla Moskovasta Vainikkalaan.
Jussi Lehmusveden esikoisromaani kertoo rockbändistä, joka palaa junalla Moskovasta Vainikkalaan.

Suomalainen love metal -bändi on junamatkalla kotiin. Yhtye on esiintynyt Moskovassa, jossa maan päättäjiä on pantu julkisesti halvalla. Managerin kotimatka on mennyt someraivoa hillitessä. Kaiken lisäksi keikkamatkalla on mukana toimittaja, joka pääsee aitiopaikalta todistamaan yhtyeen laulusolistin kuolemaa.

Vainikkalan raja-asemalla on sitten jo enemmänkin toimittajia.

Viina on tuottanut paljon hienoja biisejä suomalaisrockiin, mutta usein teksteissä mennään tosi syvissä vesissä.

— Tämä on kirja, jonka Jari Tervo olisi halunnut kirjoittaa, ja jonka Kari Hotakainen haluaisi lukea, esikoisteoksensa Vainikkala julkaissut Jussi Lehmusvesi sanoo.

Lehmusvesi myöntää, että rockbändi ja liikkuva juna tarjoavat tarinalle hyvän alustan. Teemat ovat kuitenkin syvemmällä.

— Teemana on ihminen, jonka elämä on jämähtänyt johonkin. Tämä on ikuisuuskysymys. Näin on bändin jäsenilläkin. Heillä on kaikilla taustallaan salaisuus, joka on estänyt kasvun aikuiseksi. Junamatkalla vanhat traumat alkavat sitten purkautua.

Toimittajana työskentelevä Lehmusvesi myöntää ihailevansa toverihenkeä, johon hän on törmännyt tehdessään bändijuttuja. Bändielämään liittyy toki myös ulkomusiikillisia toilailuja.

Lehmusvesi kertoo, että etenkin 1980-luvulle tultaessa päihteistä tuli suomalaisten artistien piirissä keskeinen asia. Se näkyy myös tuotannossa.

— Viina on tuottanut paljon hienoja biisejä suomalaisrockiin, mutta usein teksteissä mennään tosi syvissä vesissä.

Jussi Lehmusvesi

Syntynyt vuonna 1972 Vantaalla.

Asuu Helsingissä.

Työskennellyt toimittaja MTV:llä, Nelosen uutisissa ja sanomalehdissä.

Kulttuuritoimittaja Helsingin Sanomissa.

Esikoisteos Vainikkala (Aula 2017).

Matti Tieaho

Matti Tieaho

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet