Harri Nuutiselle eniten ääniä Iitin seurakuntavaalissa — Katso lista uusista kirkkovaltuutetuista

Iitin äänestysprosentti nousi. Äänioikeutettujen määrä laski neljässä vuodessa yli 300:lla Iitissä.

Katja Juurikko

Iitissä äänestettiin tällä kertaa seurakuntakeskuksessa. Neljän vuoden takaisessa kuvassa äänestettiin kirkossa. Arkistokuva.
Iitissä äänestettiin tällä kertaa seurakuntakeskuksessa. Neljän vuoden takaisessa kuvassa äänestettiin kirkossa. Arkistokuva.

Keskustan ja kristillisdemokraattien yhteislistalla ehdokkaana ollut Harri Nuutinen sai eniten, yhteensä 84 kappaletta ääniä Iitin seurakuntavaalissa. Nuutinen ja 18 muuta kirkkovaltuutettua valittiin valtuustoon sunnuntaina.

Neljän vuoden takaiseen verrattuna iittiläiset äänestivät ahkerammin. Äänestysprosentti oli 19,1, kun se neljä vuotta sitten oli 16,42. Vaalissa annettiin ääniä yhteensä 869.

Äänioikeutettujen määrä on laskenut Iitissä neljän vuoden takaa yli 300:lla henkilöllä.

Ennakkoon Iitissä äänesti tänä vuonna 542, kun heidän määränsä neljä vuotta sitten oli 363. Varsinaisena äänestyspäivänä äänen antoi 327 seurakuntalaista

Iitin seurakunnassa pidetyissä vaalissa valittiin valtuutetut valittiin vuosiksi 2019–2022.

Ehdokkaita vaaleissa oli 40, neljällä eri listalla: I Keskustan ja kristillisdemokraattien -ehdokaslista, II Minun kirkkoni on meitä jokaista varten -ehdokaslista

III Itsenäisen seurakunnan puolesta –ehdokaslista, sekä IV Iitin Sitoutumattomat ry –ehdokaslista.

Valituiksi tulivat Iitistä:

(edellä ehdokkaan numero, jäljessä ehdokaslistan nro/lyhenne, henkilökohtainen äänimäärä ja vertausluku):

1. 13 Nuutinen, Harri I kesk. ja kd 84 502.000

2. 5 Ikonen, Veikko I kesk. ja kd 52 251.000

3. 30 Pasonen, Jarno II Meidän kirkko 31 208.000

4. 10 Matilainen, Päivi I kesk. ja kd 42 167.333

5. 36 Lehtinen, Esa III Oma ja itsenäin 52 134.000

6. 15 Pethman, Raili I kesk. ja kd 37 125.500

7. 24 Kausalainen, Marja II Meidän kirkko 24 104.000

8. 14 Pasila, Olli I kesk. ja kd 35 100.400

9. 17 Similä, Pauli I kesk. ja kd 34 83.667

10. 12 Niinipuu, Maria I kesk. ja kd 30 71.714

11. 27 Metsäpelto, Eila II Meidän kirkko 23 69.333

12. 38 Saarelma, Markku III Oma ja itsenäin 33 67.000

13. 19 Viitala, Leena I kesk. ja kd 22 62.750

14. 6 Jaakola, Pasi I kesk. ja kd 20 55.778

15. 28 Mikkola, Timo II Meidän kirkko 22 52.000

16. 2 Aalto, Lilli I kesk. ja kd 19 50.200

17. 20 Väinölä, Hannu I kesk. ja kd 17 45.636

18. 37 Leino, Eira III Oma ja itsenäin 18 44.667

19. 9 Lonka, Hannu I kesk. ja kd 17 41.833

Vaalilautakunta vahvistaa tuloksen tiistai-iltana, varmistavan ääntenlaskennan jälkeen.

                       Vuosi 2014        Vuosi 2018

Äänioikeutettuja         4849        4548

Ennakkoon äänestäneitä 363        542

Varsinaisena vaalipäivänä 433       327

Äänestäneitä yhteensä 796         869

Äänestysprosentti 16,42             19,1

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet