Kouvolan Ratamolle ei löytynyt rakentajaa — Rakentamisen aloittaminen viivästyy kuukausikaupalla

Carea-Sairaalat oy:n hallitus päätti maanantaina keskeyttää hankinnan, koska hyväksyttäväksi katsottavia tarjouksia ei tullut riittävästi.

Katja Juurikko

Kouvolan Ratamokeskuksen varsinaiset rakennustyöt oli määrä aloittaa elokuussa. Pääurakoitsijan etsiminen jatkuu uudelle tarjouskilpailukierrokselle. Työt alkavat aikaisintaan ensi vuonna.
Kouvolan Ratamokeskuksen varsinaiset rakennustyöt oli määrä aloittaa elokuussa. Pääurakoitsijan etsiminen jatkuu uudelle tarjouskilpailukierrokselle. Työt alkavat aikaisintaan ensi vuonna.

Ratamokeskuksen pääurakoitsijan löytämiseksi järjestetty tarjouskilpailu tyssäsi hyväksyttävien tarjousten puutteeseen.

Carea-Sairaalat oy:n mukaan Ratamon rakentamisesta on saatu vain yksi hyväksyttäväksi katsottava tarjous, jolloin riittävää vertailua hintojen kesken ei voida tehdä.

Projektijohtaja Kai Heiskasen mukaan kyseessä on melkoinen takaisku Ratamokeskuksen rakentamiselle. Heiskanen sanoo, ettei hallitus voinut hyväksyä tarjousta.

— Hallitus on päättänyt, ettei hintatietoja tai tietoa urakoitsijasta anneta julkisuuteen. Olisin kuvitellut, että sairaalan rakentamisesta olisi tullut enemmän hyväksyttäviä tarjouksia, jolloin päätös voitaisiin tehdä aidon tarjouskilpailun perusteella.

Uusi tarjouskilpailu käyntiin

Maanantaina Carea-Sairaalat oy:n hallitus päätti myös, että hankinnasta käynnistetään uusi kilpailutus neuvottelumenettelynä. Se tarkoittaa, että uusi hankintamenettely käynnistetään mahdollisimman pikaisesti julkaisemalla ilmoitus työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämässä Hilma-hankintakanavassa.

Ilmoitus pyritään Heiskasen mukaan julkaisemaan viimeistään 15. heinäkuuta, ja ilmoituksella haetaan talonrakennusurakkaan useampia tarjoajia.

— Neuvottelumenettelyn aloittaminen tarkoittaa urakoitsijavalinnan viivästymistä. Aikatauluvaikutus selviää elokuun aikana, mutta alustavasti arvioituna talonrakennusurakan toteuttaja voisi olla tontilla alkuvuodesta 2020, hän arvioi.

Heiskasen mukaan tarkoitus oli, että valittu pääurakoitsija pääsisi aloittamaan työt jo elokuussa. Viivästystä uuden hankintamenettelyn takia tulee siis vähintään viisi kuukautta.

— Hyvä olisi, jos töihin päästäisiin heti vuodenvaihteen jälkeen.

Parhaillaan Ratamon tontilla käynnissä oleva paalutusurakka on Heiskasen mukaan edennyt hyvin ja aikataulussa. Uusi tarjouskilpailu pääurakoitsijan löytämiseksi tuo työmaalle tauon.

Ratamon rakentaminen on iso urakka

Tuleva Ratamokeskus on laajuudeltaan 21 000 bruttoneliömetriä. Hyötyalaa on 10 500 neliömetriä.

Työt teetetään tilaajan eli Carea-Sairaaloiden teettämien suunnitelmien mukaan kokonaisurakkana, jossa urakoitsija on suorassa sopimussuhteessa tilaajaan. Valittava urakoitsija toimii kakkosvaiheen pääurakoitsijana.

Ratamokeskuksen rakennussuunnitelmista on ollut päävastuussa helsinkiläinen arkkitehtitoimisto AW2-arkkitehdit.

Ratamokeskuksesta tulee yksiosainen ja neljään kerrokseen kohoava rakennus. Ensimmäiseen kerrokseen tulevat päivystys, kuvantaminen, laboratorio ja keittiö sekä henkilöstöruokala.

Toiseen kerrokseen sijoittuvat suun terveydenhuollon tilat, kuntoutustilat sekä perusterveydenhuollon vastaanottoja. Erikoissairaanhoidon vastaanottotilojen keskellä sijaitsee hoitokeskus, jossa tehdään esimerkiksi tähystyksiä.

Kaksi ylintä kerrosta on varattu 115 vuodepotilaalle.

Luetuimmat

Kommentoidut