Maaliskuussa uidaan kesäksi kuntoon myös Kouvolassa — Kampanjaan osallistuu kaikkiaan 93 uimahallia

Korian uimahallissa voi koko maaliskuun ajan kerätä suorituksia uinti- ja vesiliikuntasarjoissa.

SGr, AOP

Kampanjassa uimarit kirjaavat kauhotut metrit ja muut vesiliikkujat liikutut minuutit.
Kampanjassa uimarit kirjaavat kauhotut metrit ja muut vesiliikkujat liikutut minuutit.

Suomen Uimaliitto järjestää jälleen Ui kesäksi kuntoon -kampanjan 1.—31. maaliskuuta. Mukaan odotetaan liki 20 000 kunnon kohottajaa ympäri maata.

Nyt on menossa jo 27. kampanjavuosi, ja mukaan on ilmoittautunut kaikkiaan 93 uimahallia. Kouvolasta tempaukseen on lähtenyt mukaan Korian uimahalli.

Kuukauden aikana on tarkoitus kiinnittää huomiota omaan tapaan liikkua vedessä ja tarjota tilaisuus löytää uintiliikunnasta uusi oma juttu.

— Vaikka hiihtolomakelit ovatkin parhaimmillaan, haluamme muistuttaa, että uimahallissakin kunto kohoaa tehokkaasti ja samalla karttuu tärkeä kansalaistaitomme, eli uimataito. Vedessä liikkuminen on myös hyvin nivelystävällistä, mikä hellii laduilla ja jääkentillä ulkoilutettuja jäseniä, kertoo Uimaliiton toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö tiedotteessa.

Altaassa kerätään metrejä ja minuutteja

Kampanjaan voi osallistua normaalin uimahallimaksun hinnalla kampanjaan kuuluvassa uimahallissa.

Suorituksia voi kerätä joko uimalla tai vesijuoksulla ja vesijumpalla. Uimarit kirjaavat kauhotut metrit ja muut vesiliikkujat liikutut minuutit. Suoritukset voi kirjauttaa henkilökohtaiseen suorituskorttiin ja uimahallin suoritustaululle.

Uimaseuroille on oma sarjansa kampanjassa.

Uimaliitto palkitsee yhdeksän

Kampanjaan osallistuvat uimahallit on jaettu vuotuisen kävijämääränsä perusteella kolmeen sarjaan, pienet, keskisuuret ja suuret uimahallit.

Kampanjan päätteeksi uimahallit ilmoittavat tuloksensa Uimaliittoon, joka palkitsee uintivarustepaketein yhdeksän uimahallia; kussakin sarjassa eniten kilometrejä keränneet hallit, eniten vesiliikuntaminuutteja keränneet hallit ja eniten kävijämäärään suhteutettuja osallistujia keränneet hallit.

Viime vuonna UKK-kampanjaan otti osaa reilut 17 tuhatta liikkujaa sadassa uimahallissa.
Tuloksena oli yhteensä yli 63 tuhatta uintikilometriä, ja toinen mokoma vesiliikuntatunteina.

Lisätietoja löytyy Ui kesäksi kuntoon -kampanjan nettisivuilta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut