Anjalan kivinavetan remonttia puidaan jo toistamiseen kaupunginhallituksessa

Jussi Lopperi

Nuorisokeskus Anjalan kivinavetta vaatii lähes 3,2 miljoonan euron remontin muuntuakseen ravintola-, vastaanotto- ja toimistotiloiksi.
Nuorisokeskus Anjalan kivinavetta vaatii lähes 3,2 miljoonan euron remontin muuntuakseen ravintola-, vastaanotto- ja toimistotiloiksi.

Nuorisokeskus Anjalan kivinavetan kunnostusurakka on maanantaina toista kertaa kaupunginhallituksen käsiteltävänä.

Urakka jätettiin 19. maaliskuuta pöydälle kaupunginhallituksessa. Syynä oli kustannusten nousu ja lisäselvitystarve siihen liittyen.

Kaupunginhallitus halusi muun muassa keskustella hanketta rahoittavan opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi viime syyskuussa kivinavetan korjausinvestoinnin kokonaiskustannusarvioksi 1,85 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen kustannusarvio on noussut lähes 3,2 miljoonaan euroon.

Hinnan saisi putoamaan reiluun 2,5 miljoonaan euroon, jos osa tiloista jätetään kokonaan korjaamatta. Tällöin rakennukseen jäisi hankesuunnitelman mukaan huomattavia rakenteellisia riskejä ja lähivuosina uusimista kaipaavia rakenteita.

Kustannusarvion 3,2 miljoonasta eurosta valtion rahoitusosuus olisi enintään 70 prosenttia, eli reilut 2,2 miljoonaa euroa. Kaupungin nettokustannuksiksi jäisi 959 700 euroa.

Jos ministeriö myöntää investointiavustusta vähemmän kuin 70 prosenttia, jää vastaavasti kaupungin maksettavaksi enemmän. Avustuksen määrä täsmentyy alkuvuodesta 2019.

Entisen navetan kunnostamisesta Anjalan Nuorisokeskuksen käyttöön on laadittu esisopimus. Rakentamisen alustava aikataulu on elokuu 2018—kevät 2019.

Kivinavetan kunnostaminen on Nuorisokeskus Anjalalle tärkeä asia. Nuorisokeskus pystyisi sen myötä laajentamaan toimintaansa ja tarjoamaan palveluitaan uusille kohderyhmille.

Lopullisen päätöksen kivinavetan kohtalosta tekee kaupunginvaltuusto.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet