Sarkolaan suunnitellun uuden koulun hankesuunnitelma ei mennyt läpi — Kaupunginhallitus vihelsi aikalisän, koska puurakentamista halutaan tarkastella vaihtoehtona

Uutta koulurakennusta kaavaillaan 350 oppilaalle. Alkuperäinen kustannusarvio on 11,5 miljoonaa euroa.

Jussi Lopperi

Sarkolan puretun koulun tilalle on tarkoitus rakentaa uusi koulurakennus. Kaupunki haluaa ottaa myös puurakentamisen vaihtoehdoksi.
Sarkolan puretun koulun tilalle on tarkoitus rakentaa uusi koulurakennus. Kaupunki haluaa ottaa myös puurakentamisen vaihtoehdoksi.

Sarkolaan on suunnitteilla kolmikerroksinen koulu, joka mitoitetaan 350 oppilaalle ja noin 40 työntekijälle. Koulun rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi vuonna. Uuden koulun on määrä avautua syyslukukauden 2022 alussa.

Kaupunginhallitus käsitteli Sarkolaan suunnitellun koulun hankesuunnitelmaa maanantaina. Asia päätettiin yksimielisesti jättää pöydälle, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.) kertoo.

— Päättäjien keskuudessa on ollut vahva tahtotila edistää puurakentamista Kouvolassa. Hiilineutraalius ja puurakentamisen ekologisuus ovat olleet paljon esillä Kouvolassa ja muualla.

Aikalisä puuvaihtoehdolle

Helmisen mukaan kaupunginhallitus haluaa nyt pienen aikalisän asian avaamiseksi uudelleen. Asiaa käsitellään seuraavan kerran jo ensi viikolla.

Helminen sanoo, ettei lykkäyksen pitäisi juurikaan vaikuttaa aikatauluihin.

— Haluamme kuulla ammattilaisia, onko Sarkolan koulu mahdollista toteuttaa puurakenteisena. Uuden hankesuunnitelman tekeminen ei saa viivästyttää koulun valmistumista liikaa.

Kaupunginjohtaja Marita Toikka on samaa mieltä.

Hänen mukaansa hyvää ja rakentavaa keskustelua sisältänyt päätös pohjautuu siihen, että Sarkolan koulun hankesuunnitelmassa halutaan ottaa yhdeksi vaihtoehdoksi paljon puhuttu ekologinen puurakentaminen.

— Tarkoitus ei ole, että rakentamisen aikataulu pitkittyisi, mutta haluamme, että se nostetaan esiin vaihtoehtona esitetylle hankesuunnitelmalle.

Koulutiloilta vaaditaan entistä enemmän

Sarkolan koulun oppilasmäärä on tällä hetkellä 265 oppilasta. Uuteen kouluun siirretään lisäksi toisesta koulusta neljä erityisen tuen pienryhmää.

Koulun kustannusarvioksi on määritelty 11,5 miljoonaa euroa. Rakennuksen käyttöikätavoite on 50 vuotta.

Uudessa koulussa aloittaa koulutyönsä 12 perusopetuksen ryhmää ja kuusi pienopetuksen ryhmää. Perusluokissa on 25 oppilasta ja pienryhmissä 10 oppilasta.

Hankesuunnitelmassa esitellyn rakennuksen rakentamisessa kuultiin opettajia ja heidän näkemyksiään ja toiveitaan tulevaisuuden koulurakennuksesta. Rakennuksen suunnitteli helsinkiläinen Luovaus Arkkitehdit Oy.

Valtakunnallinen esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelma astui voimaan vuoden 2016 alussa. Suunnitelma toi muutoksia oppimisympäristöihin ja työtapoihin. Koulun tiloilta vaaditaan entistä parempaa joustavuutta ja muunneltavuutta.

Sarkolan koulun hankesuunnittelu aloitettiin kolme vuotta sitten ja varsinaisen hankesuunnitelman teko tänä keväänä.

Tekniseltä kunnoltaan huono ja ahdas vanha koulu purettiin tänä syksynä.

Sarkolan kansakoulu avasi ovensa vuonna 1957. Koulu sijoittui tontin pohjoisreunaan. Koulu oli suunniteltu 200 oppilaalle. Koulun laajennusosa valmistui vuonna 1972. Enimmillään Sarkolan koulussa oli yli 500 koululaista.