Iitin keskustan rakennuspalossa ei epäillä rikosta, Kouvolan palojen tutkinta jatkuu edelleen

Kaikissa paloissa vältyttiin henkilövahingoilta.

Lukas Pearsall

Kaksikerroksinen puutalo tuhoutui palossa Kausalassa kesäkuun puolivälissä.
Kaksikerroksinen puutalo tuhoutui palossa Kausalassa kesäkuun puolivälissä.

Iitin keskustassa Rautatienkadulla 14. kesäkuuta sattuneeseen rakennuspaloon ei poliisin mukaan näytä liittyvän rikosta. Rikoskomisario Mika Salminen Kaakkois-Suomen poliisista sanoo, että palo syttyi todennäköisesti huolimattomuudesta.

Tulipalo oli syttynyt kaksikerroksisen puutalon ullakolla. Sisällä oli ollut kolme henkilöä, jotka olivat päässeet itse ulos. Talo tuhoutui kokonaan. Palokunta joutui avaamaan seinät kaivinkoneella saadakseen kydöt sammumaan.

Poliisi tutkii myös kahden Kouvolassa kesäkuun lopulla syttyneen omakotipalon syttymissyitä. Ensimmäinen syttyi Runkotiellä Sarkolassa kesäkuun 24. päivän vastaisena yönä ja toinen Aurantiellä Rekolassa 25. päivän iltana.

Paloissa vältyttiin henkilövahingoilta, mutta Rekolassa liekkeihin jäi neljä kissaa.

Salmisen mukaan Kouvolan palojen tutkimukset ovat kesken ja valmistuvat aikaisintaan ensi viikolla.

Luetuimmat