Korian aseman uusi katos tervehtii Asuntomessuille saapuvia — ”Kohta” on kansainvälisen opiskelijaryhmän taideteos

”Pienet asemat ovat nuhjuisessa kunnossa”, Kouvolan kaupunginarkkitehti kertoo.

Katja Juurikko

Professori Pekka Heikkisen mielestä puuarkkitehtuurin teoksessa kuvautuu nuori, istutettu metsä.
Professori Pekka Heikkisen mielestä puuarkkitehtuurin teoksessa kuvautuu nuori, istutettu metsä.

Korian asemaseisakkeella nähtiin tiistaina ensimmäistä kertaa kansainvälisen työryhmän yhteisteos.

Uuden puukatoksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Aalto-yliopiston puuarkkitehtuurin maisteritason opiskelijat yhteistyössä Väyläviraston ja Kouvolan kaupungin kanssa. Työssä on ollut mukana 18 opiskelijaa kymmenestä eri maasta, muun muassa Meksikosta, Uudesta-Seelannista, Intiasta ja Kolumbiasta.

Katoksen nimi ”Kohta” kuvaa tunnelmaa junaa odottaessa. Valmistunut työ perustuu työryhmän jäsenen Michika Nakamuran ehdotukseen, jonka inspiroi suomalainen metsä.

Metafora metsästä

Professori Pekka Heikkinen ohjasi työn kulkua Aalto-yliopistossa. Hän kertoo, että katoksen teossa pyrittiin ottamaan huomioon monta asiaa, kuten tuulinen paikka, esteettömyys ja näkyvyys.

Myös muut kuin Nakamura osallistuivat ideointiin. Metafora metsästä näkyy Heikkisen mielestä hyvin teoksessa.

— Siinä on nuori, istutettu metsä, jossa on vielä hentoja runkoja.

Ympäristöystävällisyys tavoitteena

Kouvolan kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka kertoo, että kaupungin tavoite katosprojektissa on alueen elinympäristön laadun parantaminen. Toinen tavoite on puurakentamisen edistäminen Kouvolassa. Tämä liittyy ilmastotavoitteisiin.

— Puusta rakentaminen on ympäristöystävällisempää. Sen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin monen muun rakennusmateriaalin.

Korian aseman vanhoja katoksia ei pureta, vaan ne pysyvät uuden rinnalla käytössä.

Katoksia ehkä muillekin asemille

Katoksen rakentaminen osui sattumalta samaan ajankohtaan kuin Kouvolan Asuntomessut. Rakennusta ei suunniteltu erityisesti tapahtumaa varten.

Katosta hallinnoi Väylävirasto, joka omistaa maan. Kangasniemi-Kuikka kertoo, että Väyläviraston tavoitteena on ehkä rakentaa katoksia muillekin pienille asemille.

— Toivon, että se tekee niin. Pienet asemat ovat nuhjuisessa kunnossa.